Turistiperheen lapset riisuivat vaatteita yksityisellä pihalla — nelihenkinen perhe oli ollut pihalla luvatta Jäppilänniemessä

Jenny Rantanen

Sinikka Jäppisen mukaan ulkomaalainen naishenkilö oli istunut tällä kivellä, kun lapset olivat uineet laiturin läheisyydessä.

Kun lähtee ulos hakemaan kuivumassa olleita pyykkejä takaisin sisälle, tuskin osaisi aavistaa näkevänsä tuntemattoman perheen viettävän aikaa omassa pihassa.

Näin kuitenkin kävi Jäppilänniemessä asuvalle Sinikka Jäppiselle.

— Olin vähän äimistynyt, hän myöntää.

Jäppisen koti on yleisen tien päässä ja hänellä on tien laidassa kyltti, joka opastaa hänen helmipajaansa. Pihassa vierailee sen takia ihmisiä, mutta tuntematon perhe ei kuitenkaan ollut pajaan tulossa.

Hänen asuintalostaan on noin 50 metrin päässä rantasauna. Vieraan perheen kaksi lasta olivat rannassa uimassa ja heidän äitinsä istui kivellä juomassa pullosta Jäppisen mukaan joko vettä tai virvoitusjuomaa. Isä ei tullut rantaan ja vaikutti Jäppisen silmiin ehkä vähän nolostuneelta. Naishenkilö ei aluksi reagoinut Jäppiseen mitenkään, mutta alkoi Jäppisen kyselyiden jälkeen juttelemaan hänelle englanniksi.

Ulkomaalainen turistiperhe ei kuitenkaan käyttäytynyt röyhkeästi ja perheen vanhempi poika kiitteli Jäppistä uintimahdollisuudesta. Ihmetystä aiheutti vain heidän polkupyöräreissunsa Jäppisen omalle, yksityiselle tontille.

— Annoin lasten uida ja perhe lähti lopulta omalla ajallaan pois. En halunnut alkaa huutaa heille, kun se ei oikein luonteeseeni sovi, Jäppinen selventää.

Hän myös lisää, että heidän talonsa ovet eivät olleet silloin lukittuina. Perhe oli tullut pihaan luultavasti läheisestä hotellista.

Tuntemattomista ihmisistä huolimatta Jäppinen jatkoi päivärutiinejaan normaaliin malliin ja kävi rantasaunan terassilla kokeilemassa kuivumassa olleita mattoja, kun vieraat lapset olivat rannassa polskimassa.

Poliisi tarvittaessa apuun

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta komisario Jarmo Junna kertoo, että jokamiehenoikeuksien näkökulmasta väliaikainen leiriytyminen ja telttailu toisen maalle on pääsääntöisesti sallittu.

— Taajamassa maankäyttö kuitenkin rajoittaa huomattavasti tätä oikeutta, hän täydentää.

Asuntoja suojaa kotirauha ja asukkaiden yksityisalueeseen kuuluu myös pihat sekä niihin välittömästi liittyvät rakennukset. Niinpä luvaton tunkeutuminen toisen kotirauhan suojaamalle alueelle täyttää kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistön.

Tällaisessa tapauksessa kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin hätäkeskuksen kautta.

— Poliisi tulee tapahtumapaikalle selvittämään oleskelun oikeutuksen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.