Susien kanta-arviosta yllättävä tieto: Sudet vähentyneet huomattavasti Itä-Suomessa – Koko maan susista jo 70 prosenttia lännessä

AOP/Ismo Pekkarinen

Luonnonvarakeskuksen mukaan suuri osa Suomen susista elää Länsi-Suomessa. Arkistokuva.

Susikannan alueellinen painopiste on siirtynyt Itä-Suomesta länteen. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan tämän vuoden maaliskuussa Suomen susista noin 70 prosenttia oli läntisessä Suomessa.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta sanoo, ettei syy susien länteen siirtymisen taustalla ole täysin selvillä.

— Sitä ei tässä vaiheessa suoranaisesti osata sanoa. Susien ravintotilanne perinteisillä ydinalueilla on aika heikko. Hirvitiheys on alhainen. Syiden arviointi on tässä vaiheessa kuitenkin täysin spekulointia.

Suomessa laskettiin olevan yhteensä 20 susilaumaa, joista 16 läntisellä kannanhoitoalueella. Itäisellä kannanhoitoalueella oli yhdeksän laumaa, joista viisi asui Suomen ja Venäjän rajan molemmilla puolilla. Vuotta aiemmin susilaumoja oli koko maassa 14.

Suomen susikannan kokonaismäärä on 165—190 sutta, mikä on vajaa kymmenen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Itä-Suomessa arvioidaan olevan 52—57 sutta, kun arvio vuotta aiemmin oli 75—90 sutta. Määrään on laskettu mukaan puolet rajan molemmin puolin sijoittuvilla reviireillä elävistä susista. Länsi-Suomessa susia on 108—122, kun vuosi sitten lukema oli 70—80.

Kesäaikaan susien kokonaismäärä kasvaa kymmenillä prosenteilla, kun sudet saavat poikasensa huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa.

Kojola uskoo, että susien määrä lännessä tulee kasvamaan.

— Siellä on tilaa ja ravintoa. Hirviä on lännessä tiheämmin ja myös pienempiä hirvieläimiä, joita etenkin nuoret, sinne vaeltavat sudet käyttävät ravinnokseen.

Kojola kuitenkin huomauttaa, että susien määrän väheneminen idässä ei ole niin dramaattinen kuin kasvu lännessä. Lännen susimäärän kasvua selittää suurelta osalta se, että parit ovat alkaneet lisäytyä.

— Suurin selittäjä painopisteen muutoksessa on se, että laumojen määrä on kaksinkertaistunut lännessä.

Luonnonvarakeskuksen mukaan suden kanta-arvio annetaan maaliskuun tilanteen pohjalta, koska silloin on kattavimmat aineistot arvion tekemiseen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat