Elämän vaikein päätös — Merja Luotola-Maarnela luopui suvun elokuvabisneksestä

Kai Skyttä

Merja Luotola-Maarnela aloitti työt Nuijamiehessä ja Kino aulassa pikkutyttönä. Teattereihin liittyy monia muistoja vuosikymmenten ajalta.
Merja Luotola-Maarnela aloitti työt Nuijamiehessä ja Kino aulassa pikkutyttönä. Teattereihin liittyy monia muistoja vuosikymmenten ajalta.

Merja Luotola-Maarnela teki tänä keväänä elämänsä vaikeimman päätöksen. Luotoloiden perhe on pyörittänyt elokuvateattereita Lappeenrannassa melkein 90 vuoden ajan. Perheyrityksen pitkä historia elokuvabisneksessä tuli tiensä päähän, kun Luotola-Maarnela myi liiketoiminnan Finnkinolle vuoden alkupuolella.

— Se oli elämäni vaikein päätös. Mutta tässä kaupungissa on ennenkin ollut muita yrittäjiä, ja aina se toinen on joutunut luopumaan. Tällä kertaa oli sitten meidän vuoromme, Luotola-Maarnela sanoo ja vilkaisee konditoria Aleksanterin ikkunasta kadun toiselle puolelle, jossa ovat Nuijamiehen ja Kino-Aulan elokuvateatterit.

En halunnut joutua siihen asemaan, että olisimme joutuneet tinkimään laadusta, en missään nimessä.

Päätöksen taustalla vaikuttivat taloudelliset tosiasiat. Lappeenrannan kokoiseen kaupunkiin ei mahdu kahta yrittäjää.

Elokuvateatterien kultavuodet

Merja Luotola-Maarnelan isoisä Jussi Luotola perusti yrityksen vuonna 1929, kun hän osti Kino Star -nimisen elokuvateatterin. Uusi omistaja muutti nimen Kino Pirtiksi. Vuonna 1938 Kino aula valmistui nykyiselle paikalleen.

Sotavuosien aikana elävät kuvat olivat harvinaista herkkua. Vapaa-aikaa tai ylimääräistä rahaa oli harvalla.

— Olen kuullut vanhemmiltani, että tuohon aikaan moni mietti, uskaltaako elokuviin mennä ollenkaan. Niitä pidettiin niin hienoina asioina.

Vuonna 1947 Jussi Luotola menehtyi sairaskohtaukseen. Hän oli 49-vuotias.

Vaimo Linda jäi yksin hoitamaan neljää lasta ja perheen yritystä. Yksinhuoltajaäiti ja yrittäjä oli tuohon aikaan harvinainen yhdistelmä. Linda teki lujasti töitä perheensä eteen ja rakennutti vuonna 1954 Nuijamiehen.

— Se oli hyvää aikaa elokuvateattereille. Sodista oli selvitty, eikä televisioita vielä ollut. Tuntematon sotilas tuli ensi-iltaan 1955, ja sitä tultiin katsomaan pitkin pitäjiä.

1960-luvulla kilpailu vapaa-ajasta tiukentui. Televisioiden yleistyminen tyhjensi leffasalit ympäri Suomea.

Elokuvateatterien historiaan on kuulunut monta mullistusta. Televisio, videot ja viimeisimpänä netin suoratoistopalvelut ovat jokainen vuorollaan haastaneet perinteiset teatterit.

Perheyritys on elämäntapa

Luotola-Maarnela pitelee höyryävää kahvikuppiaan kaksin käsin ja alkaa muistella omaa uraansa perheen elokuvateattereissa. Ensimmäisen kerran hän meni töihin elokuvateattereihin 12-vuotiaana. Tehtävänä oli lippujen repiminen salin ovella. Työtä hän teki iltaisin ja viikonloppuisin.

Vuonna 1984 nuori nainen aloitti kauppaopistossa laskentapuolen opinnot, mutta jatkoi työskentelyä elokuvateatterissa. Valmistumisen jälkeen hän siirtyi täysipäiväisesti töihin perheyritykseen.

Luotola-Maarnelan vanhemmat jäivät iän myötä pois teatterin arjesta, mutta kokonaan he eivät alaa jättäneet.

— Ei perheyrityksestä koskaan jäädä täysin pois. Isäni oli jollain lailla mukana eläkkeellä ollessaan. Ja äitini kyseli vielä aivan viimeisinä vuosinaan aina teatterin kuulumisia. Se oli heille ja myös minulle elämäntapa.

Omassa teatterissa ei aina voinut rentoutua

Elokuvat ovat aina olleet Merja Luotola-Maarnelalle tärkeitä.

— Eri ikäkausina ihminen kiinnostuu erilaisista elokuvista. Lapsena katsoin kaikki mahdolliset lasten elokuvat, kun olin isäni mukana töissä.

Nuoruusvuosiltaan Merja Luotola-Maarnela muistaa esimerkiksi Saturday Night Fever -elokuvan. Tanssi ja musiikki kiinnostavat häntä edelleen. Erikoistehosteisiin luottavat elokuvat eivät kuulu Luotola-Maarnelan suosikkeihin.

Myös tuotantoyhtiöiden tapa tehtailla menestyneille elokuville jatko-osia häiritsee. Esimerkkeinä hän mainitsee takavuosien Poliisiopisto-elokuvat ja Pirates of Caribbean -elokuvasarjan.

— Mielestäni hyvästä tarinasta pitäisi osata päästää irti silloin, kun se vielä on hyvä. Ehkä olen tullut vähän krantuksi elokuvien suhteen, koska olen nähnyt niitä niin paljon. Ja olen edelleen sitä mieltä, että ainut oikea paikka elokuvien katsomiseen on elokuvateatteri.

Luotola-Maarnela muistuttaa, että leffateatterista ei tule lähdettyä jääkaapille kesken elokuvan. Eivätkä mainoskatkot keskeytä tarinaa.

Yrittäjänä Luotola-Maarnela ei kuitenkaan aina kyennyt rentoutumaan omassa teatterissaan edes vapaa-ajallaan. Huomio kiinnittyi joskus elokuvan sijaan muihin asioihin.

— Välillä oma keskittyminen meni siihen, että tarkkailin teatterin teknisiä asioita. Yrittäjänä huomaan monia yksityiskohtia, jotka jäävät katsojilta huomaamatta.

Hyviä ja huonoja elokuvakokemuksia

Luotola-Maarnela muistaa monia hienoja elokuvatapauksia. 1980-luvulla Indiana Jones oli yksi valkokankaiden suurimmista ilmiöistä. 1970-luvun puolivälistä mieleen muistuu ensimmäinen Tappajahai. 1970-luvun suurin tapaus sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa oli kuitenkin muuan avaruussaaga.

— Ensimmäinen Star Wars -elokuva oli valtava tapaus aikanaan. Elokuvasta puhuttiin kaiken aikaa, ja kaikki halusivat nähdä sen.

Oma suosikkimuisto löytyy kuitenkin hiukan erilaisesta tyylilajista.

— Minulle ehkä se suurin elokuva oli The Sound of Music. Likkakaverimme kanssa kävimme kymmenvuotiaana katsomassa sen aina vaan uudestaan ja uudestaan. Osasimme sanat ulkoa ja tanssimme elokuvan tanssikohtauksia teatterin aitiossa.

Luotola-Maarnela livahti myös kerran luvatta katsomaan kauhuklassikko Manaajaa.

— Katsoimme ystäväni kanssa Manaajaa salaa konehuoneessa. Se oli kyllä aika rankka kokemus. Lähdimme kesken elokuvan pois. Kaikki puhuivat silloin Maanajasta, joten meidän piti vaan päästä näkemään se.

Teatterit ovat lähellä sydäntä

Luotola-Maarnela palaa vielä pohtimaan päätöstään, jonka myötä Luotoloiden nimi poistui Lappeenrannan elokuvabisneksestä. Entinen yrittäjä toteaa, että ala vaatii jatkuvia investointeja. Yleisö huomaa, jos laatu ei vastaa odotuksia.

— Meille laatu oli aina ykkösasia. En halunnut joutua siihen asemaan, että olisimme joutuneet tinkimään laadusta, en missään nimessä, Luotola-Maarnela toteaa.

Nuijamiehestä ja Kino aulasta luopuminen oli kova paikka.

— Minulla ei ole sisaruksia, joten teattereista luopumisen mukana menetin viimeisen suhteen vanhempiini. Olen onnekas, että sain olla mukana elokuvien parissa 50 vuoden ajan. Olen todella surullinen, että tarina päättyi minun kohdallani.

Oma tulevaisuus on vielä auki. Yrittäjähenkeä piisaa edelleen, mutta mieli on avoinna eri vaihtoehdoille. Myös elokuvissa käyminen kuuluu arkeen.

Yksi toive Merja Luotola-Maarnelalla on Nuijamiehen ja Kino-Aulan suhteen.

— Toivon hartaasti, että teatterit saisivat jatkaa entisillä paikoillaan. Vaikka ne eivät enää minulle kuulu, ne ovat aina sydäntäni lähellä.

Haastattelun jälkeen selvisi, että Finnkino aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat Nuijamiehen ja Kino-Aulan koko henkilöstöä. Merja Luotola-Maarnela ei halunnut kommentoida asiaa.

Merja Luotola-Maarnela

Syntynyt Lappeenrannassa 5.8.1965.

Entinen elokuva-alan yrittäjä. Työskenteli vuodesta 1977 lähtien perheyhtiössä joka paikan höylänä.

Valmistui laskentamerkonomiksi vuonna 1987.

Asuu Lappeenrannassa.

Eronnut, nykyisin avoliitossa. Kolme lasta, joista jo nuorimmainen täyttää kesäkuussa 18 vuotta.

Harrastuksiin kuuluvat ratsastus, koirat, zumba, kuntoilu jumpat, kuntosali, lenkkeily ja pyöräily.

Rakastaa tanssia, musiikkia, elokuvia ja teatteria.

Inhoaa käärmeitä.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.