Stora Enso investoi 9,1 miljoonaa euroa mikrokuitusellun kehittämiseen, Imatran lisäksi investoidaan Inkeroisiin ja Forssiin

Tiina RÄikkönen

Stora Enso investoi jälleen Imatralle.
Stora Enso investoi jälleen Imatralle.

Stora Enso investoi yhteensä 9,1 miljoonaa euroa kuluttajapakkauskartonkitehtaisiinsa Imatralla, Inkeroisissa ja Ruotsin Forssissa. Investoinnin avulla edistetään mikrokuitusellun kaupallista käyttöä pakkauskartongeissa.

— Mikrokuitusellua tuottavat laitokset valmistuvat tämän vuoden aikana. Täydessä tuotannossa ne ovat kolmen—viiden vuoden kuluessa, kertoo viestintäjohtaja Liisa Nyyssönen Stora Ensolta.

Investointien jakautumisesta paikkakunnittain Stora Enso ei vielä kerro.

— Imatralla on suurin kapasiteetti nestekartonkituotannossa, tyytyy Nyyssönen toteamaan.

Investoinnilla ei ole Stora Enson mukaan merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Yritys tavoittelee investoinnin avulla mikrokuitusellupohjaisen pakkauskartongin kapasiteetin kasvattamista 500 000 tonniin vuodessa.

Stora Enso kehittelee mikrokuitusellusta uusia sovelluksia. Niihin kuuluvat muun muassa rasvalta ja hapelta suojaavat kartongin päällystekerrokset sekä alumiinikalvon korvaava uusiutuva tuote.

— Mikrokuitusellun avulla pystytään pakkausmateriaalia keventämään ja vähentämään näin luonnonvarojen käyttöä, sanoo Nyyssönen.

Stora Enso on tähän asti keskittynyt mikrokuitusellun kehitystyössä nestepakkauskartonkeihin. Yhtiö toi ensimmäisenä markkinoille kaupalliseen käyttöön soveltuvan pakkauskartongin, jonka valmistuksessa oli käytetty mikrokuitusellua. Tuotantoa on tehty vuodesta 2015 lähtien. Määriä Stora Enso ei kerro.

— Otamme nyt uusia askelia mikrokuitupohjaisten tuotteiden kehityksessä. Vastaamme näin uusiutuvista raaka-ainesta valmistettujen innovatiivisten tuotteiden kysyntään, toteaa Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström yrityksen tiedotteessa.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.