Kopra ja Mäkelä valiokuntien puheenjohtajistoon — paikat voivat vielä muuttua hallitusneuvottelujen jälkeen

Lappeenrantalaiset kansanedustajat Jukka Kopra (kok.) ja Jani Mäkelä (ps.) saivat merkittäviä paikkoja eduskunnan valiokunnissa.

Koprasta leivottiin talousvaliokunnan puheenjohtaja. Mäkelä puolestaan sai suuren valiokunnan ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävän. Molemmat ovat myös eduskuntaryhmiensä puheenjohtajistossa ja Kopra yksi puolueensa hallitusneuvottelijoista.

Lisäksi Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajista sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin keskustan Hanna Kosonen Savonlinnasta.

Man talousasioita käsitellään talousvaliokunnassa, ja sosiaali- ja terveysvaliokunta vastaa muun muassa sote-uudistuksen jatkoaskeleista. Suuri valiokunta koordinoi EU-asioita. Eduskunnassa on yhteensä 16 valiokuntaa.

Valiokuntien puheenjohtajuudet jaetaan puolueiden kesken vaalituloksen perusteella. Nimet puheenjohtajien kohdalla voivat vielä vaihtua, sillä ne lyödään lopullisesti lukkoon vasta uuden hallituksen nimittämisen jälkeen. Samoin käy kansanedustajien valiokuntapaikoille.

Luetuimmat