Robert's Coffee laittoi ovet kiinni Imatralla: Lopettamispäätökseen vaikuttivat terveydelliset syyt ja taloudellisesti vaikea kevät

Keskon mukaan liiketilojen kysyntä on Imatralla ollut rauhallista.

Juho Kokko

Robert's Coffeen käytössä ollut liiketila ammottaa Citymarketin kauppakäytävällä tyhjyyttään.
Robert's Coffeen käytössä ollut liiketila ammottaa Citymarketin kauppakäytävällä tyhjyyttään.

Mansikkalassa Citymarketin kiinteistössä oleva Robert's Coffee sulkeutui heinäkuun puolivälissä. Yrittäjänä toiminut Baris Turanli kertoo, ettei heidän perheensä jatka enää yrittäjänä.

Ratkaisun taustalla ovat Turanlin mukaan henkilökohtaiset terveyssyyt ja yrityksen myynnillisesti vaikea kevät.

Perhe muutti syksyä varten Vantaalle, jossa tytär aloittaa peruskoulun elokuussa, Turanli kertoo.

– Koronakin vaikutti päätöksemme, sillä kevät oli taloudellisesti kahvilassa haastava, Turanli avaa päätöstä.

Tyhjien liiketilojen täyttäminen on ollut haasteena Keskolle

Keskon aluejohtaja Jari Kuosmanen kertoo, ettei lomakausien takia ole käyty Robert's Coffeelta tyhjäksi jääneen liiketilan tulevaisuuden suhteen keskusteluja.

Kuosmanen toteaa, että tyhjien liiketilojen täyttäminen on ollut kiinteistön historian saatossa haastavaa. Kysyntä on ollut Imatran seudulla hänen mukaan rauhallista.

– Koronakeväällä ei ole ollut liiketilojen kysyntään vaikutusta, Kuosmanen täydentää.

Luetuimmat