Nordea vetäytyy Venäjältä ja sulkee sikäläiset pankkitilit – Etelä-Karjalan osuuspankin asiakkuuteen ei riitä pelkkä kiinteistön omistaminen maakunnassa

Venäjä: Etelä-Karjalan osuuspankki korostaa sitä, että sen on tunnettava asiakas ja varmistettava, että asiakas ymmärtää sopimuksen.

Santeri Tynkkynen

Etelä-Karjalan osuuspankki keskittyy asiakkaisiin, joilla on jokin sidos Etelä-Karjalaan. Kuvituskuva.
Etelä-Karjalan osuuspankki keskittyy asiakkaisiin, joilla on jokin sidos Etelä-Karjalaan. Kuvituskuva.

Nordea ilmoitti joulukuussa sulkevansa pankkitoiminnan Venäjällä ja sulkevansa venäläisen pankkinsa asiakkaiden tilit.

Pankki kertoo Etelä-Saimaalle lähettämässään lausunnossa keskittyvänsä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa asuviin henkilöasiakkaisiin. Eta-alueen ulkopuolella asuvia pankki palvelee rajoitetusta.

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tässä kuussa Pietarissa asuvasta miehestä, joka sai Nordealta kirjeen tilin sulkemisesta. Mies oli käyttänyt tiliä esimerkiksi Suomessa sijaitsevan mökkinsä kulujen maksamiseen. Mies ihmetteli, miten hän voi jatkossa maksaa mökkikulut.

Nordea kommentoi yleisesti, että kyse on siitä, missä asiakas asuu. Pankin mukaan sillä ei ole käynnissä mitään laajaa asiakasjoukkoa koskevaa irtisanomisprosessia, mutta että asiakkaan tilannetta tarkastellaan asiakastietojen päivittämisen yhteydessä.

Pankin on tunnettava asiakas

Pankeilla, vakuutusyhtiöillä ja muilla finanssialan toimijoilla on velvollisuus tuntea asiakkaansa, selvittää epäilyttäviä liiketoimia sekä ilmoittaa epäilyistään Rahanpesun selvittelykeskukselle.

Etelä-Karjalan osuuspankki keskittyy asiakkaisiin, joilla on jonkin sidos maakuntaan, pankin yritystiimin myyntijohtaja Juha Ikonen sanoo.

Esimerkiksi pelkän kiinteistön omistaminen Etelä-Karjalassa ei ole riittävä sidos pankkitilin avaamista varten.

– Pitää asua täällä, työskennellä täällä tai olla yritystoimintaa, Ikonen toteaa.

Pankkitilin avaajalta ei edellytetä Suomen tai toisen EU- tai Eta-maan kansalaisuutta.

– Päätökset tehdään ihan samojen periaatteiden mukaan, olipa kyseessä suomalainen tai ulkomaalaistaustainen asiakas. Pankilla on laista tuleva velvollisuus tuntea asiakkaansa, kansalaisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Ulkomaalaisen asiakkaan tunteminen on vaikeampaa.

Sen lisäksi, että pankin pitää tuntea asiakas, sen on varmistauduttava, että asiakas ymmärtää, mitä hänelle kerrotaan ja mitä hän on sopimassa.

– Esteenä voi olla yhteinen kieli. Palvelemme asiakkaita pääsääntöisesti suomeksi tai ruotsiksi ja myös englanniksi, Ikonen sanoo.

Uusimmat uutiset