”Illalla jatketaan hiekoituksella” — katujen auraajilla täystyöllistetty uusivuosi

Sankka lumipyry on työllistänyt aura-autojen kuskeja Lappeenrannassa aamuneljästä lähtien. Loppua ei ole näkyvissä.

Marleena Liikkanen

Juha Tyrmi Kiinteistöhuolto Lyijyseltä oli kahteen mennessä aurannut ja tarvittaessa hiekottanut jo noin 15 pihaa ja jalkakäytävää. Nyt oli vuorossa Nuijamiehen piha Valtakadulla.
Juha Tyrmi Kiinteistöhuolto Lyijyseltä oli kahteen mennessä aurannut ja tarvittaessa hiekottanut jo noin 15 pihaa ja jalkakäytävää. Nyt oli vuorossa Nuijamiehen piha Valtakadulla.

Kello neljä uudenvuoden aamuna lähtivät aura-autot liikkeelle Lappeenrannassa. Koko kunnossapitohenkilöstö lomalla olevia lukuun ottamatta on paiskinut töitä siitä lähtien, päivystävä tiemestari Jukka Kultanen kertoo.

Kaupungin omaa kalustoa on liikkeellä kuuden auton verran ja urakoitsijoiden autot sen päälle.

— Liikennettä on vähän, eikä valituksia auraamattomista kaduista ole tullut, Kultanen saattoi todeta yhden jälkeen iltapäivällä.

Uutta aurattavaa on tullut taivaalta lähes tauotta. Sakea pyry on tuonut mukanaan erilaiset haasteet kuin vuosi sitten uutenavuotena, jolloin taisteltiin liukkautta vastaan. Mutta sekin saattaa olla pian edessä.

— Illaksi keli vaihtuu plussaksi ja sade vedeksi. Se merkitsee liukkauden torjuntaa hiekoittamalla, Kultanen toteaa.

Marleena Liikkanen

Mikko Heinonen oli kahden aikaan jo toista kertaa kolaamassa rivitaloasuntonsa pihaa Tyysterniemessä.
Mikko Heinonen oli kahden aikaan jo toista kertaa kolaamassa rivitaloasuntonsa pihaa Tyysterniemessä.

Tyysterniemeläisen Mikko Hienosen kolausurakka alkoi aamupäivällä.

— Yhdentoista aikaan olen kolannut tämän jo kertaalleen, nyt teen jo toiseen kertaan, totesi hän kahden maissa.

Yhdeksän asunnon rivitalossa jokaisen perheen tehtävä on pitää piha omalta kohdaltaan puhtaana. Hienonen asuu päätyasunnossa, jonka edestä hän sijoittaa lumet talon päätyyn kertyvään kasaan. Kasa ehti jo yön ja aamupäivän pyrystä kerryttää korkeutta melkoisesti.

— Kun tulimme tapanina joulunvietosta, odotti pihassa kymmenen sentin lumikerros. Muuten on tänä talvena toistaiseksi päässyt aika vähällä.

Juha Tyrmi aurasi ja hiekoitti Nuijamiehen talon sisäpihaa yhtenä työrupeamansa viimeisistä kohteista.
Juha Tyrmi aurasi ja hiekoitti Nuijamiehen talon sisäpihaa yhtenä työrupeamansa viimeisistä kohteista.

Nuijamiehen talon sisäpiha Valtakadulla oli tiistain noin viidestoista kohde Juha Tyrmille traktoreineen. Kahdeksalta alkanut urakointi alkoi olla lopuillaan, kun kello oli hieman yli kaksi.

Kiinteistöhuolto Lyijysen konetta ajava Tyrmi työnsi lunta ja sohjoa isoon kasaan sisäpihan nurkkaan ja sirotteli saman tien pihatielle hiekkaa.

— Laitan hiekkaa sinne, missä on nousuja, hän totesi.

Juttua täydennetty kahdella uudella kuvalla kello 19.24.