Osuuspankkien fuusiosta päätetään tiistaina kaikissa pankeissa — Uusi pankki olisi Suomen kymmenen suurimman osuuspankin joukossa, pankin taseessa 1,8 miljardia euroa

Pienempien pankkien työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Etelä-Karjalan osuuspankkiin.

Elena Liseytseva

Mikäli osuuspankkien fuusio toteutuu, Petri Krohns jatkaa etelä-Karjalan osuuspankin toimitusjohtajana.
Mikäli osuuspankkien fuusio toteutuu, Petri Krohns jatkaa etelä-Karjalan osuuspankin toimitusjohtajana.

Neljän osuuspankin fuusio Etelä-Karjalassa ratkeaa tiistaina.

Etelä-Karjalan, Luumäen, Parikkalan ja Simpeleen osuuspankkien hallitukset allekirjoittivat pankkien sulautumissuunnitelmat viime vuonna.

Viimeinen sinetti yhdistymiselle on tiistai-iltana, kun Etelä-Karjalan, Luumäen ja Parikkalan osuuspankkien edustajistot ja Simpeleen osuuspankin osuuskunnan kokous tekevät lopulliset päätöksensä.

Mikäli fuusio saa hyväksynnän kaikissa pankeissa, uusi pankki aloittaisi toimintansa syyskuun alussa.

Sen nimeksi tulee Etelä-Karjalan osuuspankki ja kotipaikka on Lappeenranta.

Uusi pankki olisi syntyessään Suomen kymmenen suurimman osuuspankin joukossa. Sen asiakasmäärä on noin 95 000, joista osa päällekkäisiä.

Asiakasliiketoiminnan arvo on noin 3,5 miljardia euroa ja pankin taseessa on 1,8 miljardia euroa.

Pienet konttorit pysyvät auki

Valmistelun aikana tärkeässä roolissa on ollut pienempien konttorien aukiolot.

Käsittelyssä olevan sopimuksen mukaan sulautuvien osuuspankkien nykyiset konttorit säilyvät vähintään kuuden vuoden ajan yhdistymisen jälkeen niin, että niistä saa myös henkilökohtaista asiakaspalvelua.

Pankkien asiakkaille muutoksella ei ole vaikutusta, eikä se vaadi mitään toimenpiteitä.

Simpeleen osuuspankin toimitusjohtaja Asko Imppola kertoi viime vuonna, että konttorien aukioloajat elävät jatkossa tarpeiden mukaan.

– Aukiolot ovat eläneet jo ainakin kolme vuotta ennen tätä liittymiskeskustelua, Imppola muistutti Etelä-Saimaan haastattelussa.

Pienempien pankkien työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Etelä-Karjalan osuuspankkiin.

Pankkien toimitusjohtajat siirtyvät Etelä-Karjalan osuuspankin johtoryhmään.

Uusi edustajisto valitaan 2021

Pankkien yhdistyessä niiden nykyiset edustajistot yhdistetään sellaisinaan.

Vuonna 2021 järjestettävissä edustajiston vaaleissa valitaan yhteensä 57 edustajiston jäsentä nykyisten pankkien konttoreista muodostetuista vaalipiireistä.

Jos fuusio toteutuu, uuden pankin hallintoneuvostoon valitaan kaksi ja hallitukseen yksi uusi jäsen kunkin sulautuvan pankin alueelta.