Tilaajalle

Ei-toivottu saari puretaan keskeltä Vuoksea – Kokkasaaren tilalle tehdään kutupaikka lohikaloille

Kokkasaaren purkaminen on osa laajempaa hanketta, jonka tavoitteena on vaelluskalakantojen luonnonmukaisten lisääntymisalueiden ennallistaminen, kertoo Imatran kalastusmestari Tomi Menna.

Tomi Menna

Alueen luontoarvot on kartoitettu, eikä estettä urakalle ole. – Mahdollisesti siinä ovat voineet linnut pesiä, mutta nyt linnut joutuvat siirtymään mantereen puolelle, Tomi Menna toteaa.
Alueen luontoarvot on kartoitettu, eikä estettä urakalle ole. – Mahdollisesti siinä ovat voineet linnut pesiä, mutta nyt linnut joutuvat siirtymään mantereen puolelle, Tomi Menna toteaa.

Kokkasaari Vuoksen alajuoksulla on kokenut kesän aikana silmiinpistävän muodonmuutoksen. Puiden valtaama ja lintujen asuttama saari on parturoitu kaljuksi kasvillisuudesta. Jäljellä on enää kasa kiviä, eivätkä nekään pitkään enää maisemaa rumenna.