Rotta, majava ja rekkalesbo katsottiin halventaviksi — Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Facebookissa nimitelleen naisen kunnianloukkauksesta

Kai Skyttä

Facebookissa toista naista nimitellyt nainen tuomittiin kunnianloukkauksesta Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Arkistokuva.
Facebookissa toista naista nimitellyt nainen tuomittiin kunnianloukkauksesta Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Arkistokuva.

Halventava Facebook-kirjoittelu on johtanut sakkotuomioon Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus tuomitsi naisen kunnianloukkauksesta 20 päiväsakkoon tämän nimiteltyä toistuvasti toista naista suljetussa Facebook-ryhmässä. Lisäksi nainen määrättiin maksamaan asianomistajalle kunnianloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 000 euroa sekä tämän noin 3 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Tuomioon johtaneet teot tapahtuivat heinäkuun 2016 ja tammikuun 2017 välisenä aikana suljetussa, noin 22 000 jäsenen Facebook-ryhmässä.

Tuomittu oli toistuvasti kutsunut asianomistajaa ryhmässä muun muassa majavaksi, rotaksi, lampaaksi ja rekkalesboksi. Hän oli myös julkaissut ryhmässä videon rotasta, jolla oli viitannut asianomistajaan.

Tuomittu oli jatkanut toimintaa, vaikka asianomistaja oli pyytänyt häntä lopettamaan. Lopettamisen sijaan tuomittu oli myös julkaissut asianomistajan hänelle lähettämiä viestejä ryhmässä.

Tuomittu myönsi oikeudessa tekonsa, mutta ei pitänyt niitä tuomion arvoisina. Hänen mukaansa ryhmän tyyliin kuului muiden ihmisten arvostelu. Tuomittu oli vaatinut syytteen hylkäämistä tai toissijaisesti rangaitukseen tuomitsematta jättämistä.

Oikeus piti kuitenkin tuomitun käyttämiä ilmauksia halventavina. Sen mukaan tekoa ei voi pitää vähäisenä. Toiminta oli myös jatkunut suhteellisen pitkään huolimatta asianomistajan pyynnöistä lopettaa.

Asianomistaja oli aiemmin ollut jäsenenä ryhmässä, mutta eronnut siitä, kun oli todennut ryhmän toiminnan epämieluisaksi. Hän oli kuullut haukkumisestaan ryhmässä olevilta tuttaviltaan. Oikeus katsoi, että tuomitun täytyi tietää, että halventavat tekstit tulisivat asianomistajan tietoon.

Korvaussummaa pohtiessaan oikeus otti huomioon ryhmän koon ja sen, kuinka suurelle joukolle halventavat tekstit levisivät.

Tuomio ei ole lainvoimainen.