Onnistuisiko tämä nykypäivänä? — Suomen suurimmalla työmaalla, jopa 35 000 työntekijän Salpalinjalla pyrittiin kasvattamaan miehistä ahkeria, isänmaallisia ja raittiita ihannekansalaisia

Itä-Suomen yliopistossa tarkastettu Virpi Launosen väitöstutkimus tarkastalee Salpalinjaa uudenlaisesta näkökulmasta.

Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheimin käskystä rakennettu Salpalinja on 1 200 kilometriä pitkä puolustuslinja, jonka rakentamiseen osallistui jopa 35 000 työmiestä ja 2 000 lottaa talvi- ja jatkosodan välillä.
Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheimin käskystä rakennettu Salpalinja on 1 200 kilometriä pitkä puolustuslinja, jonka rakentamiseen osallistui jopa 35 000 työmiestä ja 2 000 lottaa talvi- ja jatkosodan välillä.

Suomen itärajan turvaksi talvi- ja jatkosodan välillä rakennettu Salpalinja oli ja on edelleen Suomen suurin rakennustyömaa. Linnoittaminen työllisti eri lähteiden mukaan noin 30 000—35 000 miestä ja pari tuhatta lottaa.

Miehet palkattiin vapailta markkinoilta, ja betonirakennuskohteita annettiin urakoitsijoille, jotka toivat mukanaan tarvittavat koneet ja laitteet sekä miehet.

Linnoitustyömaiden huolto- ja harrastustoimintaan käytettiin paljon voimavaroja kun suhteuttaa sen tilanteeseen jossa elettiin: maa yritti ponnistaa jaloilleen talvisodan päättymisen jälkeen.

Filosofian lisensiaatti Virpi Launosen Itä-Suomen yliopistossa tarkastettu väitöstutkimus osoittaa, että työmaiden liikuntaharrastuksilla pyrittiin miehistä kehittämään fyysisesti kovakuntoisia sotilaita ja muilla harrastuksilla haluttiin kehittää miesten henkisiä ominaisuuksia sekä ruokkia halukkuutta oppia uusia asioita.

Työmaalla muokattiin ihmistä toivotunlaiseksi

Kai Skyttä

Salpalinjaa Ruokolahdella.

Harrastustarjonnassa pyrittiin välittämään moraalisia esikuvia ja vahvistamaan kansallista identiteettiä ja yhteishenkeä. Halutun kansallisen identiteetin arvopohjana olivat ahkeruus, isänmaallisuus ja uhrautuvuus sekä raittius. Niin liikunta, radio, elokuvat, kirjastot sekä hengelliset ja huvitilaisuudet olivat osa samaa kasvatuksellista projektia, jolle ominaista oli kansallistunteen korostaminen.

Huollon järjestämisellä oli myös käytännönläheiset tarkoitusperät. Työmaat sijaitsivat monin paikoin kaukana asutuksesta, jolloin majoituksen ja muonituksen järjestelyt oli pakko hoitaa keskitetysti. Huoltotoimien laatuun kiinnitettiin huomiota paristakin syystä.

Ensinnäkin ne olivat keino pitää miehet tyytyväisinä. Toisaalta niillä luotiin elämisen, puhtauden ja ravitsemuksen standardia, johon miesten toivottiin pyrkivän myös yksityiselämässään.

Materiaalina vanhat haastattelut ja muistelmat

Launosen väitöskirja tarjoaa uutta tietoa siitä, millaista jokapäiväinen elämä Salpalinjan työmailla oli. Siinä kuvataan niin ongelmia ja lieveilmiöitä kuin kontrollikeinoja, joita työmaiden arjessa tavattiin. Salpalinjaa on aikaisemmin käsitelty lähinnä teknisistä ja taktisista näkökulmista.

Väitöstutkimuksen aineisto on koottu useista eri arkistoista. Materiaalina on käytetty myös aiemmissa hankkeissa koottuja linnoittajien ja linnoitusalueella asuneiden haastatteluja sekä muistelmia.

Filosofian lisensiaatti Virpi Launosen Suomen historian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii sotilasprofessori, everstiluutnantti Janne Mäkitalo Maanpuolustuskorkeakoulusta ja kustoksena dosentti, yliopistonlehtori Pasi Tuunainen Itä-Suomen yliopistosta.