Etelä-Suomen aluehallintovirasto: Lappeenranta ei rikkonut päivähoidon säännöksiä, eikä kantelu aiheuta toimenpiteitä

Kantelun mukaan päiväkotien ryhmäkoot olivat liian suuria ja hoitajia oli liian vähän. Lappeenranta vastasi, että lasten ja hoitajien suhdeluku oli hetkellisesti saattanut ylittää sallitun.

Katja Juurikko

Etelä-Suomen aluehallintovirasto käsitteli kantelun, jonka mukaan Lappeenrannassa päivähoidon ryhmäkoot olivat liian suuria ja hoitajia oli liian vähän. Kuvituskuva.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto käsitteli kantelun, jonka mukaan Lappeenrannassa päivähoidon ryhmäkoot olivat liian suuria ja hoitajia oli liian vähän. Kuvituskuva.

Lappeenrannan päivähoidossa ei ole selvityksen perusteella ole toimittu säännösten vastaisesti. Etelä-Suomen aluehallintovirastoon tehtiin maaliskuussa 2017 valitus, jonka mukaan päivähoidon ryhmäkoot olivat liian suuria ja hoitajia oli liian vähän.

Kantelijan mukaan liian suuria ryhmiä oli ollut ainakin ”Lauritsalan, Kesämäen ja Joutsenon palvelualueilla, mutta henkilökunnalta saatujen tietojen perusteella myös laajemmin.” Kantelijan mielestä tilanne vaaransi lasten ja aikuisten turvallisuuden.

Lappeenrannan hyvinvointi- ja sivistystyspalvelut antoi asiasta lausunnon aluehallintovirastolle. Siinä todettiin, että henkilökunnan äkillisten poissaolojen vuoksi oli ollut tilanteita, joissa lasten ja hoitajien suhdeluku oli tilapäisesti ja lyhytaikaisesti ylittänyt sallitun. Tilastojen mukaan kaikkina toimintapäivinä oli ollut lain edellyttämä määrä henkilöstöä paikalla. Perhepäivähoitoon Lappeenranta on tilanteen parantamiseksi perustanut varakoteja.

Lakien ja asetusten mukaan yhtä hoitajaa kohden voi päiväkodissa olla neljä alle kolmivuotiasta lasta. Jos lapset ovat yli kolmivuotiaita, yhtä hoitajaa kohden voi olla enintään kahdeksan lasta.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto toteaa syyskuun alkupuolella antamassa päätöksessään, ettei mihinkään toimenpiteisiin ryhdytä.

Lappeenrannan lasten ja nuorten lautakunta käsittelee aluehallintoviraston päätöstä kokouksessaan ensi tiistaina ja merkitsee sen tiedoksi.

Kommentoidut