Osa Kimpisen abeista kirjoittaa Pallossa — sisäilmaongelmista tuttua Armilan U-koulua ei enää käytetä väistötilana

Kaikki Kimpisen abit eivät edelleenkään mahdu kirjoittamaan koulun omissa tiloissa. Viime kevään sisäilmaongelmissa ei ilmennyt vakavia oireita.

Minna Mänttäri

Armilan väistötiloja on käytetty ylioppilaskirjoituksissa tilanahtauden vuoksi vuodesta 2015, mutta ei käytetä enää tänä keväänä. Arkistokuva.
Armilan väistötiloja on käytetty ylioppilaskirjoituksissa tilanahtauden vuoksi vuodesta 2015, mutta ei käytetä enää tänä keväänä. Arkistokuva.

Lappeenrantalainen Kimpisen lukio käyttää Pallon liikuntahallia lisätilana kevään ylioppilaskirjoituksissa. Kimpinen luopuu sisäilmaongelmista syytetyn Armilan koulun käyttämisestä välttyäkseen mahdollisilta ongelmilta.

Etelä-Saimaa kertoi viime keväänä, että jotkut abiturientit olivat saaneet oireita huonon sisäilman takia Armilan koulussa. Kimpisen rehtorin Olli Mielosen mukaan abeilla ei ollut vakavia oireita, vaan ilmoitetuissa tapauksissa oli kysymys mahdollisten oireiden ennalta ehkäisystä.

— Päätimme sisäilmatyöryhmän kanssa, että pyrimme löytämään kirjoituksille toisen tilan, Mielonen sanoo.

Osa Kimpisen abeista on tilanpuutteen vuoksi tehnyt ylioppilaskokeensa Armilan U-koulussa vuodesta 2015 lähtien. U-koulu suljettiin aikoinaan sisäilmaongelmien takia.

— Lehdistömylläkän jälkeen kysyimme opiskelijoilta sisäilmaoireista. Oireistaan tai riskistä kertoi ehkä viisi opiskelijaa, jotka sijoitimme koulun omiin tiloihin viime keväänä, Mielonen sanoo.

Pallon liikuntahalliin sijoitetaan noin kolmannes Kimpisen abiturienteista tekemään ylioppilaskoetta. Palloa käytetään kolmessa eri kokeessa. Mielosen mukaan kirjoittavia abeja on 180, mutta koulun kahteen liikuntasaliin mahtuu vain 120 kirjoittajaa.

— Kirjoittajien kasvaneen määrän aiheuttama tilantarve on jäänyt huomioimatta, kun lukioverkkoa muutettiin.

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat äidinkielen kokeella 12. maaliskuuta.