Nuori lääkäri Magdalena Kobierska ei haluaisi muuttaa pois Lappeenrannasta – palkkakin on täällä parempi kuin Helsingissä

Magdalena Kobierskan kotialbumi

Magdalena Kobierskan ja Ville Niemelän esikoisen ristiäiset pidettiin viime viikonloppuna. Poika sai nimekseen Olavi Erkki Niemelä.
Magdalena Kobierskan ja Ville Niemelän esikoisen ristiäiset pidettiin viime viikonloppuna. Poika sai nimekseen Olavi Erkki Niemelä.

Televisiokameroiden eteen astelee tyynen viileä tyttö. On vuosi 2009, ja Lappeenrannan lyseon tuore ylioppilas Magdalena Kobierska on kirjoittanut yhdeksän laudaturia. Se on paras tulos koko Suomessa.

Haastatteluissa Kobierska ei halua paisutella eikä vähätellä saavutustaan. Hän on pitänyt tunnilla korvansa auki ja tehnyt läksynsä kunnolla.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Kobierska istuu kotonaan Lappeenrannassa aivan Etelä-Karjalan keskussairaalan kupeessa. Nytkin hänellä on takanaan iso koitos, tosin paljon merkittävämpi ja rakkaampi kuin ylioppilaskirjoitukset.

Kobierskan ja hänen Ville-puolisonsa esikoinen Olavi syntyi juhannuksen alla, ja pieni perhe totuttelee edelleen elämänmuutokseen.

— Tämä kulunut kaksi ja puoli kuukautta tuntuvat elämäni pisimmältä kaudelta, Kobierska arvioi.

Krooninen univaje ja jatkuva pieni epävarmuus vauvan hyvinvoinnista ovat tuttuja tässäkin perheessä.

— Lääkärinä tiedän, että kaikki on lähtökohtaisesti ok, kunhan vauvan kasvu etenee. Silti soittelen äidille, että onko normaalia, että vauva nukkuu vain puolen tunnin päikkärit, kun hän eilen nukkui kolme tuntia, Kobierska nauraa.

Lääkäriksi Varsovassa

Tuoreena ylioppilaana Magdalena Kobierska kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan itsevarmasti. Hän aikoi kouluttautua lääkäriksi. Tavoite toteutui.

Suomalaisyliopistojen sijaan Kobierska lähti opiskelemaan Varsovaan.

Hänen puolalaiset vanhempansa olivat muuttaneet työn perässä Lappeenrantaan Magdalenan ollessa kolmikuinen vauva. Äiti Malgorzata Kobierska työskentelee koodaajana. Isä Boguslaw Kobierski soittaa viulua Lappeenrannan kaupunginorkesterissa.

Puolasta tuli Magdalenallekin rakas maa, jossa vietettiin kesälomat ja jossa asui läheisiä sukulaisia ja ystäviä.

Kun hän kirjoitusten jälkeen kaipasi vaihtelua ja uusia maisemia, suunta oli selvä.

Kobierska opiskeli Varsovan yliopistossa lääketieteen lisensiaatiksi. Työharjoittelut mukaan luettuina valmistuminen vei seitsemän vuotta. Kesäisin hän tuli töihin Etelä-Karjalaan.

— Puolassa lääketieteen opiskelu ja lääkärinä työskenteleminen on paljon karumpaa kuin meillä. Opiskelimme valtavasti teoreettista nippelitietoa, mutta käytännön toimenpiteitä ei juurikaan opeteta. Ne on pitänyt pääosin oppia täällä.

Nuori lääkäri pitää Etelä-Karjalan keskussairaalaa ihanteellisena työpaikkana verrattuna pääkaupunkiseudun isoihin sairaaloihin.

— Pienemmässä sairaalassa lääkärin työnkuva on laajempi ja monipuolisempi, Kobierska kiittää.

Paljon puhuttu lääkäripula ei koettele niinkään pääkaupunkiseutua, vaan pienempiä kaupunkeja. Täällä lääkärille tehdäänkin konkreettisesti selväksi, että hänen työpanoksensa on tärkeä.

— Palkka on parempi kuin Helsingissä, Kobierska kertoo.

Rahalle saa myös enemmän vastinetta, koska asuminen on pääkaupunkia edullisempaa.

Kobierska arvostaa myös pikkukaupungin helppoa logistiikkaa. Aikaa ja energiaa ei tarvitse tuhlata ruuhkissa istumiseen. Kun kotoa lähtee Olavin kanssa vaunuttelemaan, kauniit Saimaa-maisemat mutta myös keskustan palvelut ovat vain kivenheiton päässä.

Yksi Lappeenrannan tärkeimpiä etuja on, että täällä asuvat Olavin kummatkin isovanhemmat, jotka ovat innoissaan ja valmiita hoitamaan ensimmäistä lastenlastaan.

Erikoistuminen pakottaa muuttamaan

Niinpä Kobierska tunteekin haikeutta siitä, että ensi keväänä perheen on hyvästeltävä pikkukaupunkielämä ja muutettava Helsinkiin. Olavin isä Ville Niemelä työskentelee puolisonsa tavoin lääkärinä Etelä-Karjalan keskussairaalassa ja erikoistuu parhaillaan anestesiologiaan. Erikoistuminen edellyttää työskentelyä yliopistosairaalassa.

Magdalena Kobierskalla on samansuuntaiset suunnitelmat. Erikoistumisen lisäksi häntä kiinnostaa tutkimustyö eli väitöskirjan tekeminen.

— Saatamme vielä joskus palata Etelä-Karjalaan. Menee kuitenkin vähintään viisi vuotta ennen kuin olemme kumpikin erikoistuneet.

Voi tietysti kysyä, miksi niin suuri osa nuorista lääkäreista haluaa erikoistua. Olisihan terveyskeskuksissa töitä tarjolla yllinkyllin yleislääkärille.

Lääkäripulan lääkkeeksi onkin joskus ehdotettu, että opintoihin ei pitäisi valita pelkkiä kuuden laudaturin huippuoppilaita, vaan hieman keskinkertaisempia hakijoita, jotka eivät olisi niin kunnianhimoisia ja hanakoita lähtemään jatkokoulutukseen.

Yhdeksän laudaturin ylioppilas ei usko näin yksinkertaiseen reseptiin. Lääkäripula käsitteenä on jo vähän harhaanjohtava.

— Kyse on pikemminkin siitä, mitkä alat ovat haluttuja ja mitkä eivät, Kobierska muistuttaa.

Moni haluaa kirurgiksi tai lastenlääkäriksi. Sen sijaan yleislääkärin työ terveyskeskuksessa tai työterveyshuollossa ei ole niin houkuttelevaa.

— Myös oma kokemukseni on, että terveyskeskuslääkärin työ on tosi rankkaa. Potilaita on niin paljon. Monilla heistä on psykososiaalisia ongelmia, esimerkiksi yksinäisyyttä, joihin lääkärin kirjoittama resepti ei auta.

Kobierska puhuu arvostavasti terveyskeskuslääkäreistä, joilla on hänen kokemuksensa mukaan usein vahva kutsumus työhönsä.

— Terveyskeskuksessa pärjäävät tietyntyyppiset persoonat, laaja-alaiset osaajat. Itse en sitä jaksaisi, Kobierska tunnustaa.

Kobierskan mielestä voisi kuitenkin pohtia, pitäisikö alan pääsykokeita uudistaa.

— Parhailla lääkäreillä on empatiakykyä ja taitoa kohdata ihminen. Myös käden taidot ovat lääkärille tärkeitä. Ehkä näillekin voisi antaa jo hakuvaiheessa painoarvoa.

Kobierska on oman elämäntilanteensa myötä huomannut jo nyt, että äitiys vaikuttaa häneen myös lääkärinä. On helpompi ymmärtää muita äitejä.

Aiemmin hän saattoi hieman ihmetellä, kun äidit toivat vauvojaan päivystykseen vain sen takia, että lapsi itkee. Eivätkö äidit tajunneet, että vauvan itku on ihan normaalia.

— Enää en ihmettele.

Kobierskan äitiysloma kestää joulukuun loppuun, minkä jälkeen isä ottaa lapsenhoitovastuun. Ratkaisu sopii tuoreelle äidille hyvin.

— Olen jo käynyt hoitamassa yhden päivystyksen. Se tuntui hyvältä ja pojat pärjäsivät kotona hienosti.

Entä toinen kotimaa Puola? Haaveileeko Kobierska koskaan muutosta takaisin Varsovaan?

Hän pudistaa päätään. Puolassa lääkärit ovat matalapalkkaisia ja työolosuhteet ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa.

Puolalaisessa kulttuurissa on kuitenkin monia piirteitä, joiden hän toivoo välittyvän lapselleen.

— Puolassa miehet esimerkiksi kohtelevat naisia perinteisen kohteliaasti, kuten avaavat oven ja auttavat painavan laukun kanssa. Pidän siitä kovasti.

Olavi pääseekin ensi visiitille Puolaan jo aivan pian perheen saatua kutsun ystävän häihin.

— Olen joskus lentokoneessa ärsyyntynyt, kun vauvan itku on häirinnyt nukahtamista. Nyt se onkin ehkä oma vauvani, joka siellä koneessa itkee, Magdalena Kobierska naurahtaa.

Magdalena Kobierska

Syntynyt Puolan Gdanskissa vuonna 1990.

Työskentelee lääkärinä Etelä-Karjalan keskussairaalassa, parhaillaan äitiyslomalla.

Ylioppilaaksi Lyseon lukiosta Lappeen-rannasta vuonna 2009. Lääketieteen lisensiaatiksi Varsovan yliopistosta vuonna 2016.

Perheeseen kuuluvat avopuoliso, lääkäri Ville Niemelä ja vajaan kolmen kuukauden ikäinen Olavi-vauva.

Rakastaa Olavia ja Villeä.

Inhoaa kylmyyttä.

Ihmettelee sitä, miksi monet paikat Lappeenrannassa suljetaan viideltä, jolloin ne oikeastaan pitäisi vasta avata.

Teksti Riina Nokso-KoivistoKuva Magdalena Kobierskan kotialbumi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.