Nuijamaalla rajaa ylittämässä ollut mies valehteli rajavartijalle — Etelä-Karjalan käräjäoikeus antoi sakkotuomion

Ismo Pekkarinen

Rajavartiomiehelle valehtelu toi sakkotuomion Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa vuonna 1946 syntyneelle miehelle.

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen rajavartiomiestä vastaan niskoitteluun tämän valehdeltua auton määräaikaiskatsastuksesta Nuijamaan rajanylityspaikalla. Käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan kymmenen päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyi 100 euroa. Lisäksi miehen maksettavaksi tuli rikosuhrimaksu ja todistelukustannuksia.

Tuomion saanut mies oli viime vuoden elokuussa ylittämässä rajaa auton kyydissä, kun rajavartiomies havaitsi auton määräaikaiskatsastuksen olevan tekemättä.

Matkustajana autossa ollut mies oli väittänyt tilanteessa käyneensä katsastamassa auton samaisena aamuna ja saaneensa kuukauden lisäaikaa. Hän myös oli esittänyt kuitin käynnistään. 

Asiaa selvittänyt rajavartija oli kuitenkin todennut katsastuksen olevan edelleen tekemättä.

Oikeudessa mies kiisti väittäneensä käyneensä katsastuksessa ja näin antaneensa vääriä tietoja.  Oikeus näki tilanteen kuitenkin toisin.

Käräjäoikeus ei nähnyt kuitin esittämiselle muuta syytä kuin rajavartijan harhauttamisen. Sen mielestä miehen menettely vaikeutti rajavartiomiehen toimintaa, sillä se sitoi kolme henkilöä selvittämään tapausta. 

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Luetuimmat