Imatran keskustan hotellit varattu täyteen Imatran ajojen viikonloppuna

Anniina Meuronen

Kylpylältä löytyy vielä majoituspaikkoja Imatran ajojen viikonloppuun.
Kylpylältä löytyy vielä majoituspaikkoja Imatran ajojen viikonloppuun.

Imatra täyttyy kisaturisteista ensi viikonloppuna.

Imatran ajot tuovat kaupunkiin ison kasan turisteja, ja se näkyy hotellien varaustilanteessa.

Valtionhotelli on lauantai-sunnuntai-yönä loppuunvarattu, eikä perjantaillekaan ole jäljellä kuin muutama huone.

Jarmo Ikäheimonen Center-hotellilta kertoo, että talo on tulossa täyteen koko viikonlopuksi.

— Heti kun ajojen aikataulut varmistuivat, niin varauksia alkoi tulla, Ikäheimonen kertoo.

Kesähotelli Imatran varauskirja on myös ollut viikonlopun osalta jo kauan täynnä, kertoo Hannu Saarinen hotellilta.

— Kisoihin töihin tulevat alkavat tulla jo keskiviikosta alkaen, kisaturistit sitten perjantaina, Saarinen kertoo.

Sen sijaan Imatran kylpylällä on vielä tilaa. Varauksia on paljon, mutta huoneita kannattaa vielä kysellä, toteaa toimitusjohtaja Ari Aspia.

— Varauksia on vähemmän kuin vuosi sitten Imatran ajojen aikana. Itse asiassa varauksia on vähemmän kuin esimerkiksi Karjalan kovin -tapahtuman viikonloppuna heinäkuun lopulla, hän toteaa.

Luetuimmat