Uusi purkuputki saa Keltun metsikön Alakylässä tulvimaan sateella – Kesällä rakennettu hulevesiputki helpottaa Hietalankadun alikulun tulvimisongelmaa

Uusi purkuputki laskee eri paikkaan kuin vanha, 1970-luvulla rakennettu. Hietalankadun alikulkuun suunnitellaan parannuksia, jotka lopettaisivat tulvimisen kokonaan.

Juho Maijala

Uusi hulevesien purkuputki Alakylässä päätyy metsikköön ja kivipesään.
Uusi hulevesien purkuputki Alakylässä päätyy metsikköön ja kivipesään.

Lappeenrannan Alakylässä on herättänyt huomiota uusi hulevesiputki, joka päättyy Keltun metsikköön ja purkaa sinne voimalla syksyisiä vesimassoja kovilla sateilla.

Vesi näyttää jäävän seisomaan metsikköön.

Hulevesisuunnitelman mukaisesti purkuputken suulla on kivipesä, mutta sateella maasto ei jaksa imeä kaikkea vettä. Metsää halkoo aiemmin rakennettu oja, mutta uuden purkuputken pää on noin 50 metrin päässä ojasta.

Hulevesiputkia uusittiin kesän aikana samalla, kun Lappeenrannan Energiaverkot uusi vesijohtoverkostoa Hietalankadun varrella. Hulevesiverkostoista vastaa kaupunki. Työt teki urakoitsija.

Suunnittelija Alexandru Simut Lappeenrannan kaupungilta lupaa selvittää, onko työt tehty suunnitelmien mukaan.

– Hulevesien pitäisi valua olemassa olevaa ojaa pitkin. Mahdollisesti tehdään vielä joitain parannuksia.

Hietalankadun alikulku tulvii vähemmän

Simutin mukaan hulevesiparannukset on tehty tulevan uuden rautatiesillan takia, ja samalla parannetaan Alakylän hulevesien johtamista hallitusti. Uusinnan pitäisi auttaa Hietalankadun alikulun tulvimisongelmaankin.

– Sillan juuresta valuva vesi on ollut ongelma jo pitkän aikaa. Parannusta on ehdotettu Energiaverkkojen kautta. Kaikki ne hulevedet, jotka ovat valuneet aiemmin Hietalankatua pitkin keskustasta Alakylään päin on nyt käännetty, selvittää Simut.

Nyt sadevettä pitäisi valua enää pienempi määrä Harapaisentieltä. Parannuksia on tarkoitus tehdä vielä lisää, kun rautatiesilta uusitaan.

– Toivottavasti hulevesiongelma loppuu kokonaan rautatiesillan kohdalla, Simut sanoo.

Juho Maijala

Hulevesiviemärin purkama vesi ei ohjaudu metsiköstä eteen päin.
Hulevesiviemärin purkama vesi ei ohjaudu metsiköstä eteen päin.

Vanhat putket alimitoitettuja

Edellinen betoninen purkuputki on Simutin mukaan edelleen paikallaan, eli purkuputkia on nyt kaksi lähellä toisiaan. Vanha on peräisin 1970-luvulta ja oli Simutin mukaan kooltaan alimitoitettu. Uuden purkuputken halkaisija on paksuimmillaan metri.

Osa metsikköön päätyvistä vesistä on lähtöisin Kisapuistosta saakka. Vesi on aikaisemmin lorottanut betonisia putkia pitkin, jotka ovat Simutin mukaan olleet selvästi alimitoitettuja, vain 300 milliä halkaisijaltaan. Uusitut runkoputket ovat halkaisijaltaan melkein kaksi kertaa avarampia.

Projektipäällikkö Ismo Lindh Lappeenrannan kaupungilta kertoo, että Alakylän puistikon vesilammikko-ongelma on ilmennyt vasta syyssateiden alettua.

– Nyt on vielä aikaa tehdä parannuksia maastoon, kun isoimmat ongelmat todennäköisesti ilmenevät keväällä, Lindh sanoo.

Kuntopolun valaistus kuntoon

Lappeenrannan Energiaverkot uusi vesijohtoverkostoa keväällä Lappeenrannan Alakylässä. Töiden takia Alakylän koirapuisto ja kuntopolku olivat jonkin aikaa suljettuina.

– Hietalankadun varren vesijohtourakka on valmis meidän osalta. Kuntopolku ja koirapuisto ovat olleet auki jo jonkin aikaa, ja viikonlopuksi kuntopolulle on määrä viimeistellä puuttuva valaistuskin, että näkee myös pimeän aikaan, Ville Relander Lappeenrannan Energiaverkoista kertoo.

Kommentoidut