Ainakin jouluposti viedään ja noudetaan Lappeenrannan keskustan ja Harapaisten postitoimipaikoista entiseen tapaan—Ovet sulkeutuvat aikaisintaan ensi vuoden puolella 

Kiinnostusta postin yhteistyökumppanuuteen on, mutta kartoitus on postilta vielä kesken.

Minna Mänttäri

Postin toimipiste Lappeenrannan keskustassa toimii normaaliin tapaan ainakin ensi vuoden puolelle.
Postin toimipiste Lappeenrannan keskustassa toimii normaaliin tapaan ainakin ensi vuoden puolelle.

Lappeenrannan postit keskustassa kauppakeskus Armadassa ja Harapaisissa hoitelevat ainakin vielä jouluruuhkan.

Postin suunnitelmissa on sulkea palvelupisteet ensi vuoden puolella.

Aluepäällikkö Kari Niukkasen mukaan sen tarkempaa aikataulua ei toistaiseksi ole.

Yksityisillä yrityksillä on ollut kiinnostusta ottaa postin asiakaspalvelu vastuulleen. Alueen kartoitus on kuitenkin kesken.

Niukkanen summaa, että posti edellyttää tulevalta tai tulevilta yhteistyökumppanilta vakaata ja vakiintunutta omaa liiketoimintaa.

Yritysten toimialojen täytyy soveltua myös yhteistyöhön postin kanssa.

Muissa kaupungeissa posteja on siirtynyt muun muassa kauppaketjujen, huoltamoiden ja kioskien kattojen alle.

Tällaiset ratkaisut ovat todennäköisesti postin kiikarissa Lappeenrannassa, sillä se odottaa palvelupisteeltä muun muassa riittävän kattavia aukioloja.

— Postipalveluiden täytyy lisäksi sijaita mahdollisuuksien mukaan keskeisellä paikalla ja olla olla helposti saavutettavissa. Toivomme maksuttomia pysäköintipaikkoja löytyvän lähettyviltä.

Aluepäällikkö Kari Niukkanen on luottavainen, että postille löytyy kumppani myös Lappeenrannassa.

Kommentoidut