Mansikkalan koululaisille tarjotaan keskusteluapua — Rehtori: ”Henkilöstön kanssa on käyty läpi, miten ulkoisen uhkan tilanteissa toimitaan”

Mansikkalan koululla oli aamulla käynnissä poliisioperaatio, joka on päättynyt.

Silva Laakso

Paikalle olleet poliisit pukeutuivat suojaliiveihin ja kypäriin. Osalla oli myös raskaat aseet. 

Mansikkalan koulukeskuksen pihalla on hiljaista. Tihkusade ja harmaa taivas pitävät huolen siitä, ettei ohikulkijoitakaan juuri näy. Lähistöllä on vielä muutama poliisiauto parkissa.

Hetkeä aiemmin koululla kävi hälinä, kun poliisi oli antanut oppilaille luvan lähteä ulos koulusta. Moni vanhempi oppilas käveli pois päin koululta, muutamia oppilaita myös haettiin kotiin. Monen pienemmänkin lapsen korvalla näkyi puhelin, sillä moni soitti kotiin. Pelottavalta näyttänyt tilanne oli ohi ja Mansikkalan koulukeskuksen piha näytti lähes samalta kuin muinakin päivinä. Lapset leikkivät pihalla normaalisti.

Mansikkalan koulun rehtori Lasse Tiilikka kertoi, että tilanne koululla alkoi noin puoli kahdeksan maissa.

— Poliisi oli tullut tähän pihalle ja infonnut, että sitä mukaa kun oppilaat tulee kouluun, niin pitää ohjata sisälle, Tiilikka kertoo.

Silva Laakso

Rehtori Lasse Tiilikka sanoi, että tilanne sujui rauhallisesti ja niin kuin koulussa on harjoiteltu.

Silva Laakso

Kun poliisi antoi luvan, oppilaat pääsivät ulos leikkimään pihalle. 

Mies pitkäpiippuisen aseen kanssa

Kello yhdeksään mennessä koulun ovet oli lukittu ja sälekaihtimet suljettu. Joistain yläluokkien ikkunoista näkyi välillä ulos kurkistelevia pieniä kasvoja. Poliisipartioita oli runsaasti paikalla.

Alunperin Kaakkois-Suomen poliisi oli saanut ilmoituksen Mansikkalan ja Linnalan koulujen lähistöllä liikkuvasta miehestä, joka on pukeutunut tummiin vaatteisiin ja kantaa mukanaan pitkäpiipuista asetta. Sen jälkeen havaintoja ei tehty.

Poliisi reagoi ilmoitukseen asiaankuuluvalla vahvuudella, muotoilee komisario Ilari van der Steen. Paikalla olleiden poliisien lukumäärää hän ei lähde erittelemään, mutta vahvistaa läsnäolon olleen useiden yksiköiden varassa.

Havaintopaikalle poliisi pääsi nopeasti.

— Muutamissa minuuteissa, Steen sanoo.

Tuolloin puoli kahdeksan aikaan aamulla Mansikkalassa oli jo jonkun verran liikennettä ja myös koulupäivän aloittajia saapui piha-alueelle. Mansikkalan ja Linnalan koulun oppilaat ohjattiin omien koulujensa sisätiloihin. Samat ohjeet ulottuivat myös ammattiopisto Sammon alueelle.

— Siinä huomioitiin samalla tavalla kaikki alueella olleet oppilaitokset.

Poliisioperaatio puhutti myös Sampon opiskelijoita. Ammattikoulun tiloissa oli kuulutettu, että ulos voi mennä, mutta se ei kuulunut esimerkiksi konesaleihin asti.

— Kun yritimme lähteä ulos, poliisi käski sisään. Lopulta tuli infoa, että voimme lähteä ulos, kertoi kunnossapitoasentaja-linjalla opiskeleva Mikko Honkanen.

Silva Laakso

Mikko Honkanen opiskelee viereisessä Saimaan ammattioppilaitoksessa.

Keskusteluapua saatavilla

Poliisi teki ilmoitukseen liittyen omia tarkastuksiaan ja jatkaa niitä myös päivän mittaan. Erityisen tervetulleita olisivat mahdolliset lisähavainnot asiasta. Paikallaoloa Mansikkalassa poliisi aikoo jatkaa vielä jonkun aikaa.

— Osaltamme haluamme läsnäolollamme myös rauhoittaa tilannetta, Steen sanoo.

Kun Tilanne alkoi purkautua, koulusta tuli ulos useita vanhempia oppilaita. Epätietoisuus ja hämmennys näkyi pelkoa selvemmin. Koululaiset kuvailevat tilanteen olleen ”kuumottava”.

Silva Laakso

Poliisi informoi koulun henkilökuntaa tilanteen edetessä, kunnes antoi lopulta luvan poistua ulos koululta. 

Rehtori Lasse Tiilikka sanoo, että sisällä koulussa asiat sujuivat pääosin rauhallisesti.

— Melko rauhallisesti miun mielestä on kaikki mennyt. Toimimme ohjeitten mukaan ja meillä on henkilöstön kanssa käyty läpi aiemmin, että miten ulkoisen uhkan tilanteissa toimitaan. Aika lailla sen mukaisesti menikin, Tiilikka sanoo.

Koululaisille on tarjolla keskusteluapua tänään koululla koulukuraattorin ja -terveydenhoitajan kanssa. Lisäksi huomenna keskusteluapua voi saada Eksoten kanssa. Poliisin mukaan koulupäivä voi jatkua normaalisti ja suurin osa oppilaista jäikin kouluun.

— Mutta me olemme olleet aikaisemminkin vastaavissa tilanteissa eri yksiköissä ja ollaan todettu, että jos huoltaja haluaa oppilaan hakea pois koulusta, tai on yhteydessä oppilaaseen ja haluaa oppilaan kotiin, niin ilman muuta tällaisena päivänä annetaan lupa, Tiilikka sanoo.

Mahdolliset havainnot asemiehestä voi ilmoittaa hätäkeskukseen (112) tai numeroon 050 4479574. Epäillyn asemiehen tuntomerkit ovat hoikka ja pitkä mieshenkilö, joka on pukeutunut tummiin vaatteisiin.

Silva Laakso

Kouluparakkien ovet lukittiin ja sälekaihtimet suljettiin. 

Silva Laakso

Poliisi sai ilmoituksen epäillystä asemiehestä 7.20 tiistaiaamuna.