Päiväkoti ja uusi koulu olivat tuhopolttovaarassa Lemin Kuukanniemessä

Päiväkodin säästyminen oli teknisen johtajan mukaan pienestä kiinni. Kunta on tehnyt rikosilmoituksen.

Markku Immonen

Lemin Oravanpesä-päiväkodin seinustalta löytyi nuotion jälkiä.
Lemin Oravanpesä-päiväkodin seinustalta löytyi nuotion jälkiä.

Lemin Kuukanniemen päiväkoti uhkasi palaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Puurakenteisen päiväkodin seinustalta löytyi torstaina jäljet nuotion poltosta.
— Savujäljet menevät laudoituksen reunaan. Siinä oli enemmän tuuria kuin taitoa, ettei rakennus palanut, sanoo kunnan tekninen johtaja Markku Immonen.
Immosen mukaan seinässä on kyseisessä kohdassa tuuletusrako, joka olisi voinut imaista tulen ja vauhdittaa sen leviämistä.  
Vahingot jäivät nyt sulaneen patolevyn korjaukseen, josta kunta selviää sadoilla euroilla.
— Miten vähästä se on kiinni, että voi tulla miljoonavahingot, Immonen miettii.
Nuotion jälkiä löytyi myös päiväkotia vastapäätä sijaitsevan Kuukanniemen uuden koulun seinustalta. Siellä nuotio ei ollut yhtä syttymisherkässä kohdassa kuin päiväkodissa. Myös koulu on puurakenteinen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat