Uukuniemen Niukkalassa meni pohjavesialueella maahan 4000 litraa polttoöljyä — Saastunut maa viedään väliaikaisesti rekkaparkkiin

Katri Levänen

Uukuniemellä on valunut maahan tuhansia litroja polttöljyä.
Uukuniemellä on valunut maahan tuhansia litroja polttöljyä.

Katri Levänen

Onnettomuusalueelta kaivettiin lauantai-iltana saastunutta maata.

Uukuniemen Niukkalassa Hovikummuntiellä on valunut polttoöljyä maahan arviolta noin 4000 litraa. Kyseessä on pohjavesialue.

Vahinko huomattiin lauantaina iltapäivällä, kun sammunutta poltinta käynnistämään tullut henkilö havaitsi öljyä olevan säiliössä jäljellä enää noin viidennes.

Taloyhtiö As Oy Hovikummun 5000 litran polttoöljysäiliö oli täytetty edellisen kerran viime tiistaina. Asukkaiden mukaan polttimen kanssa on ollut ongelmia aiemminkin.

Lauantai-iltana onnettomuuspaikalla aloitettiin pikaisesti maansiirtotyöt. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen palomestari Heikki Liimatainen ei osannut vielä sanoa, kuinka laajalle ja syvälle öljyä on valunut.

Saastunut maaperä kuljetetaan väliaikaisesti läheiselle rekkaparkkialueelle, josta se maanantaina siirretään ongelmajätelaitokselle.