Kaislarannan rantatontit kävivät kaupaksi—Kalleimmasta tarjottiin 113 000 euroa

Lappeenrannan seurakuntayhtymä myy loput 16 tonttia 21 500— 60 000 eurolla ja on valmis vuokraamaan osan tonteista

Päivi Virta-Salo

Kaislarannan rantatontit ovat löytäneet ottajansa. Kaupanteko muista tonteista jatkuu hieman halvempaan hintaan.
Kaislarannan rantatontit ovat löytäneet ottajansa. Kaupanteko muista tonteista jatkuu hieman halvempaan hintaan.

Kaislarannan 11 uutta rantatonttia menivät kevään ja kesän aikana kuin kuumille kiville.

Lappeenrannan seurakuntayhtymä on saanut tähänastisista tonttikaupoista noin 988 000 euroa. Ostetut tontit on kaavoitettu omakotitaloja varten.

Talousjohtaja Kari Virtanen on hyvin tyytyväinen kaupankäyntiin, vaikka se on ollut kaksijakoista.

Kun kiinnostus rantatontteihin oli tyydytetty, kysyntä lopahti täysin.

— Oli odotettavissa, että rantatontit myydään ensiksi.

Rantatonteilta on järvinäkymä, vaikka niillä ei ole omaa rantaviivaa.

Tontit myytiin tarjousten perusteella, ja kalleimmasta maksettiin 113 000 euroa ja halvimmasta 67 000 euroa.

Kysynnän ehtymiseen saattaa vaikuttaa myös se, että omakotitalojen rakentaminen on ollut Lappeenrannassa vaisuhkoa.

Hintataso halpenee

Kaislarannan loput 16 tonttia ovat edelleen kaupan. Seurakuntayhtymä myy ne 21 500— 60 000 eurolla ja on valmis vuokraamaan osan.

Vuokra määräytyy viiden prosentin mukaan kunkin tontin myyntihinnasta.

Uudessa hinnoittelussa on otettu huomioon kiinteistövälittäjien arviot. Aivan lähiympäristöstä ei löydy tontteja vertailupohjaksi.

Lappeenrannan kaupunki myy omakotitalotontteja noin puolen kilometrin päästä Kalliovillankujalta 19 800 euron hintaan.

Myyntituloa ehkä lähes 1,8 miljoonaa

Jos kaikki Kaislarannan tontit vaihtavat omistajaa mainituilla hinnoilla, lopullinen kauppasumma nousee noin 1 798 000 euroon.

Jo vajaat miljoona euroa, joka on koossa toteutuneista kaupoista, kannattelee seurakuntayhtymän tämän vuoden budjetin plussan puolelle.

— Se on enemmän kuin osattiin etukäteen kuvitella. Ensi vaiheessa kauppoihin oli budjetoitu 600 000 euroa.

Seurakuntayhtymälle kertyy lisätuloja myös kirkollisveroprosentin korotuksesta.

Talousarvio toteutuu Virtasen mukaan reilusti positiivisena, ellei ihan ihmettä tapahdu.

Ei luvassa juuri väljempää

Yhtymä on parin viime vuoden ajan kiristänyt kukkaron nyörejä, eikä talousjohtaja lupaa juuri väljempää.

Erityisen ikävää on, että Lappeenrannan seurakuntien jäsenmäärässä oltiin heinäkuussa 224 henkeä jäljessä verrattuna vuoden takaiseen lukuun.

Viime vuonna vähennys oli yhteensä 900 henkeä. Jos sama vauhti jatkuu, miinus on tältä vuodelta on nelinumeroinen luku eli 1 200.

— Kyse ei ole niinkään kirkosta eroamisista tai muuttoliikkeestä, väestörakenteen muutoksesta. Enemmän vaikuttaa, että lapsia syntyy niin paljon vähemmän kuin ihmisiä kuolee, huomauttaa Kari Virtanen.

Kommentoidut