Lappeenrantalainen Matias Muhli kirjoitti henkilökohtaisen esseen ja sai Etelä-Karjalan parhaat pisteet äidinkielen ylioppilaskokeesta — Etelä-Saimaa julkaisee tekstin nyt kokonaisuudessaan

Muhli käsittelee kirjoituksessaan erilaisuuden kohtaamista. Hänen mukaansa moninaisuus pitäisi kohdata arjessa samalla tavalla kuin lapsi kohtaa puhelimen.

Minna Mänttäri

Matias Muhln mielestä kirjoittaminen kehittää ajattelua ja hän toivoisi, että voisi tulevaisuudessa julkaista tekstejään jossain.
Matias Muhln mielestä kirjoittaminen kehittää ajattelua ja hän toivoisi, että voisi tulevaisuudessa julkaista tekstejään jossain.

Lappeenrannan lyseon lukion abiturientti Matias Muhli kirjoitti tänä keväänä huippupisteet äidinkielen ylioppilaskokeen esseestä.

Muhli kertoi viikonloppuna Etelä-Saimaan haastattelussa, että annetut aiheet ylioppilaskokeessa olivat melko tylsiä ja kliseisiä, mutta hän ei tehnyt esseestä tylsää.

Lue myös:

Kirjoittaminen kehittää ajattelua ja siinä pääsee ilmaisemaan itseään — Sen tietää maakunnan parhaat pisteet äidinkielestä kirjoittanut Matias Muhli

Alta voit lukea Muhlin esseen kokonaisuudessaan.

Yksinkertainen moninaisuus

Elämme tavattoman tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jonka arjessa törmäämme jatkuvasti eri vähemmistörymien edustajiin. Monet vähemmistöryhmiin kuuluvat kohtaavat puolestaan ennakkoluuloja, jotka tekevät heidän arjestaan ankeaa.

Ennakkoluulot ovat varsin usein vielä aivan järjettömiä ja siksi ankeuden apostoleja: juuston janoisia, röyhkeitä venäläisiä Prismassa, huivia käyttäviä, sorrettuja musliminaisia elementtitaloissa ja punakyntisiä, ärsyttäviä sisustussuunnittelijahomoja hiussalongeissa. Hyi, tällainen on aivan naurettavaa! Voisimme sentään kohdata toisemme moninaisuuden edustajina.

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n teksti Mitä moninaisuus on? (www.kulttuuriakaikille.fi, 29.1.2017.) määrittelee moninaisuuden jokaisen ihmisen yksilöllisyydeksi, mutta korostaa erityisesti vähemmistöjä: ”On tärkeää, että jokainen voi osallistua ilman pelkoa syrjinnästä.”

Tuntuu jotenkin eriskummalliselta, vastenmieliseltä ja julmalta, että tällaisesta asiasta on erikseen kirjoitettava ja että kaikki ihmisryhmät eivät saa jaettua arvostusta. Jos yksilöä ei kunnioiteta, miten hän voi edes itse kohdata ainutkertaisuutensa arjessaan. Itsensä hyväksytyksi tunteminen on kuitenkin jokaisen ihmisoikeus!

Sateenkaarikansan kunniajäsenenä kohtaan ainutkertaisuutta halveeraavia asioita, vaikka tavallisesti vältän tällaiset tilanteet olemalla hiljaa.  Eräs vanha rouva on esimerkiksi puhunut itsekseen julkisissa homojen ja lesbojen olevan saatanasta.

Joskus on taas kannattanut pitää kahvilassa leipäläpi visusti ummessa, kun viereiseen pöytään on istunut hakaristillä varustettu herrasmies. Suosikkipaikkani hiljentymiseen on kuitenkin kirkko, jonka tilaisuuksissa työskentelen mukisematta muusikkona.

Homoseksuaalisuuteni lisäksi olen jumalauskon puutteessa, joten Herran huoneella on parempi pitää kaappien ovet lukittuina. Onhan hieman huvittavaa, että uskonnoton homomies räplää kirkollisissa tilaisuuksissa huilua rahasta. Samalla ei kyllä yhtään naurata, kun en uskalla kohdata kirkollisväkeä omana itsenäni, vaikka hyväksyntä on yksi heidän pääarvoistaan.

Ymmärtämättämyys aiheuttaa eniten kammoksuntaa yksilöllisyyden kohtaamisessa. Tämän valossa aiemmin mainittu moninaisuutta selittävä teksti tuntuu eriskummallisen sijaan tarpeelliselta. Täysikasvuiset ihmiset ovat nimittäin niin jumiutuneita, että heidän on aina pakko tietää kaikki etukäteen ennen toimintaansa.

Harmittomammin saman ilmiön voi havaita esimerkiksi, kun jotkut aikuiset eivät uskalla kokeilla puhelimensa toimintoja itse, vaan pyytävät nuoremmilta apua. Lapset osaavat taas käyttää puhelinta noin vain, koska uskaltavat kokeilla kaikkea rohkeasti.

Moninaisuus pitäisikin kohdata arjessa niin kuin lapsi kohtaa puhelimen: avoimesti, uteliaasti ja ilman ennakkoasenteita. Silloin uuden kohtaaminen on lastenleikkiä ja aikuiset eivät ole vellihousuja.

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n mainitsema myönteinen ilmapiiri on vähän hakusessa, sillä niin moni on ilkeä, julma ja törkeä kuin Kultakutri puurolautasella — ei mitään käytöstapoja. Vihamielinen suhtautuminen takaakin maahanmuuttajalle sujuvan sopeutumisen, terveyskeskuksen halveksiva asenne lihavuuteen auttaa ehdottomasti painonhallinnassa ja kätevin kannustin köyhyydestä on varmasti solvaus. Ihmiset ovat niin ihania!

Sen vuoksi moninaisuutta ei edes kohdata arjesssa juuri lainkaan. Sosiaalinen media helpottaa onneksemme raivon purkamista, kun tuntuu siltä, että joku ihmisryhmä on vähemmän arvokas kuin muut. Tällä tavoin rahaa pistetään yhteiseen asenteellisuuspankkiin.

Elämme tavattoman moninaisessa yhteiskunnassa, jonka arjessa törmäämme jatkuvasti ihmislajin ainutkertaisiin edustajiin. Me kaikki kohtaamme ennakkoluuloja, ja voimme yhdessä taistella niitä vastaan; on aivan turha tehdä asiasta vasenkätisen, orastavasti kaljuuntuvan, valkoisen heteromiehen taakkaa. Ehei, sellainen ei toimisi! Täytyy vain arvostaa ihmisiä.

Olisikin yksinkertaisempaa kohdata erilaisia ihmisiä ihmisinä, koska jokainen ihminen on erilainen, yksilöllinen moninaisuuden edustaja. Ehkä moninaisuuden ei tarvitse loputtomiin kehottaa, vaan siitä voi tulla yksinkertaista. Silloin voisimme sentään kohdata toisemme arjessa yksinkertaisen moninaisuuden edustajina, ihmisinä.

Luetuimmat