Kysely: Etelä-Karjalan suurimmat koronavaikutukset ovat vielä edessä – Vientiteollisuudessa ei näy notkahdusta

Kauppakamarien valtakunnallinen kysely yritykseille tehtiin nyt toista kertaa korona-aikana.

Kai Skyttä

Metsäteollisuuden tuotanto on koronasta huolimatta pysynyt käynnissä. Talousongelmat ovat iskeneet rajuimmin palvelusektorille.
Metsäteollisuuden tuotanto on koronasta huolimatta pysynyt käynnissä. Talousongelmat ovat iskeneet rajuimmin palvelusektorille.

Jopa 90 prosenttia eteläkarjalaisista yrityksistä kertoo koronatilanteen vaikuttaneen tai tulevan vaikuttamaan yrityksen toimintaan.

Tämä ilmenee kauppakamarien tekemästä valtakunnallisesta kyselystä. Kauppakamari kysyi yrityksiltä ensimmäisen kerran reilut kaksi viikkoa sitten ja tulos oli käytännössä samanlainen.

– Negatiiviset vaikutukset ovat jo näkyvissä, mutta suurimmat vaikeudet ovat valitettavasti vielä edessäpäin, toteaa Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen.

Voimakkaimmin ongelmat ovat iskeneet palvelusektoriin ja erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalle. Esimerkiksi ravintolat ovat Suomessa suljettuina.

Etelä-Karjalalle tärkeä vientiteollisuus on silti puskenut eteenpäin.

– Kun edellisen taantuman jälkeen palvelusektori näytti kannattelevan Suomen taloutta, tällä kertaa vientiteollisuus on tärkeässä roolissa kannattelemassa Suomea, Peltonen sanoo.

Yritykset toivovat räätälöityä tukea

Vastaajien mukaan Suomen hallitus on tehnyt hyviä toimia yritysten toimintaedellytysten ja työpaikkojen turvaamiseksi.

Lisää toivotaan.

–Monet toimialat tulevat tarvitsemaan suoraa räätälöityä tukea, Peltonen sanoo.

Peltosen mukaan valtio voisi ottaa esimerkiksi työnantajien sairausvakuutusmaksut ja työttömyysvakuutusmaksut määräaikaisesti kannettavakseen.

Yt-aalto käynnissä

Kyselyyn vastanneista 70 prosenttia arvioi koronan jo nyt vaikuttaneen liikevaihtoon negatiivisesti. Odotukset kahden seuraavan kuukauden liikevaihdolta lähes kaikkia yritykset odottavat notkahdusta.

Puolet vastaajista on jo aloittanut yt-menettelyn tai antanut lomautusvaroituksen. Vastaajista 75 prosenttia joko lomauttaa tai irtisanoo työntekijöitään kahden seuraavan kuukauden aikana.

Yrityksille tarjolla olevista joustoista eniten tullaan käyttämään verottajan myöntämiä joustoja.

Myös eläkemaksujen pidennettyjä maksuaikoja ja lainajärjestelyjä tullaan käyttämään.