Tilaajalle

Ensin lomautettiin, sitten koronavirus vei työt kesältäkin – Facebookin Lappeenranta-ryhmääkin työnhaussa kokeillut Vesa Ruotsalainen jaksaa uskoa, että jotain kyllä löytyy

Työttömien määrä Etelä-Karjalassa kasvoi 82 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Yksi koronaviruksen vuoksi työnsä menettänyt on rautjärveläinen Vesa Ruotsalainen.

Mika Strandén

Rautjärveläinen Vesa Ruotsalainen on kokenut jo lomautuksen ja kesän työkeikan peruuntumisen koronaviruksen vuoksi. Hän hakee silti töitä positiivisin mielin.
Rautjärveläinen Vesa Ruotsalainen on kokenut jo lomautuksen ja kesän työkeikan peruuntumisen koronaviruksen vuoksi. Hän hakee silti töitä positiivisin mielin.

Moni eteläkarjalainen on lomautettu tai irtisanottu koronaviruksen vuoksi. Kun koululaiset siirtyivät etäopetukseen, koulukyytejä ajanut Vesa Ruotsalainen lomautettiin pariksi kuukaudeksi. Alkavana kesänä hänen piti toimia linja-autonkuljettajana Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan suuntautuvissa tilausajoissa, mutta koronapandemian vuoksi matkat ja työ peruuntuivat.