Lappeenrannan hiekkalinnan alueelle tulee pomppulinnoja, liukumäkiä ja muita leikkipaikkoja ensi kesänä

Coinline aikoo palkata alueelle noin 15 nuorta kesätyöntekijää. Tänä syksynä hiekkalinnan alueelle istutetaan lehmuksia.

Lapsia leikkimässä hiekkalinnan luona kesällä 2018.
Lapsia leikkimässä hiekkalinnan luona kesällä 2018.

Lappeenrannan hiekkalinnan alueelle tulee ensi kesänä pomppulinnoja ja pop-up-huvipuisto. Alueen viihtyisyyttä parannetaan tänä syksynä istuttamalla lehmuksia alueelle, Lappeenrannan kaupunki kertoo tiedotteessaan.

– Hiekkaveistoksissa tullaan myös huomioimaan lasten toivoma linnanpihalle pääsy, minkä lisäksi alueella järjestetään tapahtumia mahdollisuuksien mukaan, Antti Tuomaala Lappeenrannan matkailu- ja tapahtumapalveluista sanoo.

Kumppanuuskilpailutuksen voittaneen Coinlinen mukaan hiekkalinnan alueelle tulee ensi kesänä kymmenen pomppulinnaa, liukumäkiä sekä leikkipaikka. Pieniä lapsia varten alueella tehdään junarata ja eläinkaruselli. Alueelle tulee myös peliteltta, benji-trampoliini sekä kahvi- ja jäätelökioski.

Hiekkalinnan alue lähes kaksinkertaistuu ensi kesänä, kun puistoalue otetaan käyttöön.

Coinline suunnittelee palkkaavansa 13–15 nuorta töihin alueelle, Coinlinen myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Pusila toteaa.

Koronaviruspandemian vuoksi täksi kesäksi suunnitellut uudistuksen ja kansainvälinen hiekanveistokilpailu jouduttiin perumaan. Tämän kesän aikana hiekkalinnan alueella vieraili noin 72 000 ihmistä.

Tatu Helle

Lappeenrannan hiekkalinna toteutettiin tänä vuonna pienimuotoisesti, sillä kansainvälinen hiekanveistokilpailu jouduttiin perumaan koronaviruspandemian vuoksi.
Lappeenrannan hiekkalinna toteutettiin tänä vuonna pienimuotoisesti, sillä kansainvälinen hiekanveistokilpailu jouduttiin perumaan koronaviruspandemian vuoksi.