Imatralaisen Galleria Taidebunkkerin viimeinen näyttely on kärsinyt ilkivallasta — Seitsemää teosta on vaurioitettu, joista kaksi korjauskelvottomaksi asti

Näyttelyn teoksia on sekä ulko- että sisätiloissa, mutta vain ulkotiloissa sijaitsevia teoksia vahingoitettiin. Vahingonteosta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Tomi Åberg

Ilkivallan tekijät murskasivat keraamisia ja kipsisiä teoksia.
Ilkivallan tekijät murskasivat keraamisia ja kipsisiä teoksia.

Siitolanmäellä sijaitsevan Galleria Taidebunkkerin Loppu -niminen näyttely on joutunut ilkivallan kohteeksi viime viikonloppuna. Ilkivallan kohteeksi on joutunut myös yksi Siitolanmäen alueelle jo aiemmin sijoitetuista graniittiveistoksista.

Kaiken kaikkiaan seitsemää teosta kuudelta eri taiteilijalta on vaurioitettu, näistä kaksi korjauskelvottomaksi asti. Galleria Taidebunkkerin vastaavan Tomi Åbergin mukaan näyttelyn teoksia on sekä ulko- että sisätiloissa, mutta vain ulkotiloissa sijaitsevia teoksia vahingoitettiin.

— Oli murskattu keraamisia ja kipsisiä teoksia. Sitten siellä on yhtä kiveä yritetty kaataa. Se on lähtenyt perustuksistaan niin, että se on nyt kallellaan. Revitty joitain osia irti, jos on ollut kaksiosainen teos.

Gallerian sisätiloihin ei oltu murtauduttu. Vahingonteosta on tehty rikosilmoitus poliisille. Åbergin mukaan Galleria Taidebunkkeri ei ole aikaisemmin kokenut ilkivaltaa.

— Yksi murto on tapahtunut aikaisemmin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun minkäänlaista ilkivaltaa.

Vuonna 2015 perustettu Galleria Taidebunkkeri on lopettamassa toimintaansa Saimaan ammattikorkeakoulun muutosta johtuen. Ilkivalta tapahtui alle kaksi viikkoa ennen Loppu -näyttelyn päättymistä ja gallerian sulkemista.

— Valitettavasti juuri tässä ihan lopussa, koska ensi viikon perjantaina näyttely päättyy, ja bunkkerin loppu on sitten siinä.

Galleria Taidebunkkeri pyytää, että mahdollisista tapaukseen liittyvistä havainnoista ilmoitetaan viipymättä poliisille tai gallerian sähköpostiosoitteeseen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut