Kaukaan sellutehtaan tuotantoa ajetaan ylös – Perjantaina päivällä syttynyt palo sai alkunsa ehkä suodattimen vaihdon yhteydessä roiskuneesta öljystä

Sellutehtaan pitäisi olla normaalissa tuotannossa lauantaina aamulla. Tulipalon aiheuttamia vahinkoja selvitetään viikonlopun ja alkuviikon aikana.

Anu Kiljunen

UPM:n Kaukaan sellutehtaalla syttyi perjantaina tulipalo, joka saatiin nopeasti sammutettua. Arkistokuva.
UPM:n Kaukaan sellutehtaalla syttyi perjantaina tulipalo, joka saatiin nopeasti sammutettua. Arkistokuva.

UPM:n Kaukaan sellutehtaan tuotantoa ajettiin ylös perjantaina illalla. Päivällä soodakattilan turbiinisalissa syttyi tulipalo, joka kuitenkin saatiin nopeasti sammumaan.

Palo laukaisi automaattisen sprinklerin, joka sammutti palon.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 12.38. Palopaikalla oli yksiköitä viideltä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen paloasemalta tekemässä jälkisammutusta ja tarkastamassa vahinkoja.

Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Palon vuoksi sellutehdas ajettiin hallitusti alas päivällä, mutta tehtaan ylösajoon päästiin jo perjantai-illan aikana.

– Nyt meillä on sellainen tilanne, että tehdasta ollaan käynnistämässä, Kaukaan integraatin ja sellutehtaan johtaja Vesa Volmari kertoi iltaseitsemältä.

Tehdasta ajetaan ilman turbiinia, jossa tulipalo oli.

Vaurioita selvitetään tulevina päivinä

Käytännössä illan ja yön aikana tuotanto saadaan uudelleen käyntiin. — Vesa Volmari

Volmarin mukaan palon syttymissyy vaikuttaisi liittyvän turbiinin öljysysteemin suodattimen vaihtoon.

– Siinä yhteydessä öljyä on päässyt roiskumaan kuumien putkien päälle. Öljy on syttynyt ja palanut pois.

Volmari kertoo, että viikonlopun ja alkuviikon aikana turbiinin vaurioita tutkitaan ja selvitetään, minkälaisia korjauksia pitää tehdä.

Palosta johtuvia kustannuksia on Volmarin mukaan vielä vaikea arvioida. Ne tarkentuvat, kun vaurioiden tutkiminen etenee.

– Tuotantokatkos ei ole ollut hirveän mittava. Jos ajatellaan, että 12.40 on tullut palohälytys sieltä järjestelmästä, ja nyt käytännössä illan ja yön aikana tuotanto saadaan uudelleen käyntiin, Volmari sanoi.

Sellutehtaan pitäisi olla normaalissa tuotannossa lauantaiaamuun mennessä.

Jos kaikki menee hyvin, tehtaan ylösajon ei pitäisi näkyä, kuulua tai haista lähiympäristöönsä.

– Aina on mahdollista, kun prosessi ei ole stabiilissa tilassa, että joitain hajuja saattaa tulla, Volmari totesi.

Luetuimmat