Lämmin alkukesä ei ole vaikuttanut sinilevän lisääntymiseen — Kaakkois-Suomen pintavesien lämpötilat tällä hetkellä 16—20 astetta

Kymijoen kuvapankkihanke

Lämmin alkukesä ei ole vaikuttanut sinilevän lisääntymiseen — Kaakkois-Suomen pintavesien lämpötilat tällä hetkellä 16—20 astetta

Kaakkois-Suomen vesistöissä ei ole tehty tavanomaisesta poikkeavia sinilevähavaintoja kesäkuun toisella viikolla, kerrotaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tiedotteessa.

Vesien pinnoilla on kuitenkin paikka paikoin havaittu männyn siitepölyä, joka saattaa muistuttaa sinilevää.

Huhtikuun ja kesäkuun alun lämpimät säät saattavat kuitenkin aikaistaa sinilevän kasvua tänä kesänä. Järvillä saatetaan tehdä siis runsaita levähavaintoja tavanomaista aikaisemmin.

Pintaveden lämpötilat vaihtelevat tällä hetkellä Kaakkois-Suomen järvissä 16—20 asteen välillä. Itäisellä Suomenlahden rannikolla vesi on yhä viileää, eikä pintavesi ole noussut yli 15 asteen matalia ja suojaisia lahtialueita lukuunottamatta.

Levätilannetietoja voi katsoa Järviwiki-sivustoilta. Sinne voi myös lisätä omia havaintoja suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.

Levätilannetta seurataan viikoittain noin 19 eri paikalla syyskuun alkuun saakka ja ELY-keskus tiedottaa levätilanteesta säännöllisesti.

Alueen levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomem levälinjalle – puh: 040 767 5388 tai sähköpostitse: levaseuranta.kaakkois-suomi@ely-keskus.fi

Vesitilanne

Saimaalla vedenkorkeus on noin 15 senttiä keskimääristä korkeammalla, mutta nousussa. Ennusteen mukaan veden korkeus tulee nousemaan 5—15 senttiä heinäkuun puoliväliin mennessä. Jollei alkukesästä tule erityisen sateinen, sen jälkeen veden korkeus todennäköisesti alkaa laskea.

Vuoksen vesistöissä järvien vedenkorkeudet ovat keskimäärin alkukesälle tyypillisillä tasoilla ja hitaassa laskussa.

Kymijoen vesistöalueella järvien vedenpinnat ovat jo kääntyneet tai kääntymässä laskuun.