Rikottu bussikatos on odottanut korjaajaansa jo reilun viikon Lappeenrannan Valtakadulla — lasku ilkivallasta on sadoista euroista tuhansiin

Keskustan lasitettuja bussikatoksia rikotaan harvoin, ehkä 1— 2 vuosittain.

Kirsti Lajunen

Valtakadun bussipysäkki on kärsinyt isot vahingot.
Valtakadun bussipysäkki on kärsinyt isot vahingot.

Bussikatoksen seinät runneltiin säpäleiksi heti juhannuksen jälkeen Valtakadun itäpäässä Lappeenrannassa. Jäljet ovat yhä korjaamatta.

Korjauksista huolehtii mainostoimisto JC Decaux, jonka nimissä bussikatos on.

Yhtiön huoltopäällikkö Juha Räty Helsingistä ei vielä ennen keskiviikkona ollut kuullut ilkivallasta.

— Yleensä me lähetämme huollon paikalle heti, kun saamme tiedon tapahtuneesta.

Hän arvioi, että yhden bussikatoksen rikkoutuminen maksaa sadoista euroista tuhansiin.

Loppusumma riippuu siitä, onko kaikki lasiruudut heläytetty alas vai yksi tai kaksi.

Lasit ovat turvalasia, eivätkä rikkoudu teräviksi lasinsirpaleiksi.

Yhtiön nimissä on Lappeenrannan keskustassa muutamia kymmeniä bussikatoksia, joissa on valaistuja mainosseiniä.

Huoltopäällikön mukaan katokset kärsivät ilkivallasta Lappeenrannassa suhteellisen harvoin, ehkä 1— 2 kertaa vuosittain.

Pääkaupunkiseudulla vastaavia tapauksia tulee eteen päivittäin.

— Silti tahallisen vahingon saisi jättää aina tekemättä. Jos on liikaa energiaa, voisi mennä mieluummin vaikka soutelemaan Saimaalle.

Lappeenrannan keskustan laitamilla bussikatokset kuuluvat kaupungille. Vaikka rikottu katos ei kuulu omiin huolehdittaviin, vaurioista oli tiemestari Ulla Kiiverin mukaan ilmoitettu mainostoimistolle.

Myös kaupungin bussikatoksiin puretaan silmitöntä katuraivoa. Joskus on potkittu rikki yksi vaneriseinä, joskus useampi.

— Ilkivallasta aiheutuu turhaa rahanmenoa. Useimmiten ilkivallantekijöitä ei onnistuta tavoittamaan, harmittelee Kiiveri.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut