Lappeenrantalainen Anniina nähdään keskiviikkoiltana Idolsissa — Räppäri on yllättänyt myös itsensä

Kai Skyttä

Anniina Timonen muutti Lappeenrannasta Helsinkiin, jossa muusikkouran edistäminen on helpompaa.
Anniina Timonen muutti Lappeenrannasta Helsinkiin, jossa muusikkouran edistäminen on helpompaa.

Jonakin päivänä minäkin olen tuolla. Näin ajatteli lappeenrantalainen Anniina Timonen katsellessaan 15-vuotiaana Idols-laulukilpailua televisiosta.

Jos Timonen olisi sanonut tuolloin unelmansa ääneen, sitä olisi pidetty haihatteluna.

— Ihan ärsytti, kun olin niin ujo, että en uskaltanut esiintyä muiden edessä. Kukaan ei edes tiennyt, että osaan laulaa.

Nyt Timonen on 21-vuotias ja mukana Idolsissa. Hänet nähdään tämän viikon jaksoissa.

— Kun miettii, mitä kaikkea vuosien varrella on tapahtunut, niin olen yllättänyt myös itseni.

Kaksi vuotta sitten Timonen kilpaili The Voice of Finland -laulukilpailussa, jossa roikkui kärjen mukana aina loppusuoralle.

— The Voice of Finland ja Idols tuntuvat hyvällä tavalla vähän epätodellisilta elämäni tapahtumilta.

Timonen haluaa rohkaista itsestään epävarmoja ja ujoja nuoria.

— Ujous ei ole negatiivinen luonteenpiirre, eikä sen tarvitse estää tekemästä sitä mitä rakastat. Voi viedä aikaa kerätä itsevarmuutta ja rohkeutta, mutta se ei ole mahdotonta.

Henkisesti yllättävän rankka kilpailu

Idolsia Timonen kuvailee kokemuksena upeaksi ja opettavaiseksi, tosin myös hyvin haastavaksi.

— Olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin, jotka jakavat saman innostuksen ja intohimon musiikkiin. Mutta Idols on myös yllättävän rankka henkisesti.

Tuomaristossa istuvia Antti Tuiskua, Eriniä ja Jurek Reunamäkeä Timonen kehuu kannustaviksi.

— Palaute on hyvää ja rakentavaa, ja siitä saa työkaluja omaan tekemiseen.

The Voice of Finland poiki työtilaisuuksia

Laulukilpailut voivat olla ponnahduslauta muusikon uralle. Timoselle The Voice of Finland toi näkyvyyttä, josta on ollut hyötyä.

Kilpailun jälkeen hänet kutsuttiin laulamaan parissa tapahtumassa kotikaupungissa Lappeenrannassa. Helsinkiläinen bändi Et Muista Kuitenkaan pyysi Timosen räppäämään singlelleen Ei se haittaa, joka julkaistiin viime tammikuussa.

— Aloin käydä Helsingissä nauhoituksissa, kuvaamassa musiikkivideota ja keikkailemassa bändin kanssa sekä erilaisissa biisinkirjoitussessioissa.

Kun Timonen huomasi istuvansa yhtenään junassa joko matkalla Helsinkiin tai sieltä takaisin, päätti hän muuttaa pääkaupunkiin. Viime keväästä asti hän on asunut Itä-Helsingissä ja elättänyt itsensä kahvilatyöntekijänä.

Musiikki ja kahvilatyö täyttävät päivät

Timonen tähyää määrätietoisesti muusikon uralle. Viime keväänä hän haki Pop & Jazz Konservatorioon, mutta vielä ei tärpännyt.

— Ehkä haen uudelleen ensi vuonna.

Lappeenrannan lyseon lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut nuori nainen ei tunne pienintäkään vetoa muille aloille.

— Koulussa opiskelin ahkerasti, välillä liiankin ahkerasti. Jos arvosanoja katsoo, minulla olisi mahdollisuus päästä muihin kouluihin, mutta mikään muu kuin musiikki ei tee minua onnelliseksi.

Tällä hetkellä Timosen päivät täyttyvät kahvilatyöstä ja musiikista.

— Treenaan laulua päivittäin yksiössäni, ja aina kun ehdin, kirjoitan biisejä itselleni sekä muille.

Idols ke 11.10 klo 20 Nelonen

Anniina Timonen

21-vuotias

Syntynyt Lappeenrannassa

Ylioppilaaksi Lyseon lukiosta

Muutti viime keväänä Helsinkiin

Työskentelee kahvilassa

Kilpailee Idols-laulukilpailussa.

Kilpaili The Voice of Finland -laulukilpailussa 2015

Yksi omista suosikeista rap-artisti Tablo

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.