Kerrostalon asukkaat kuulivat oudon pamauksen Lauritsalassa — Se ei ollutkaan ikkunaan heitetty kivi, vaan tulipalo parvekkeella

Tulen polttamien tavaroiden joukossa oli esimerkiksi kukkaruukkuja, perässävedettävä ostoskärry ja pehmolelu.

Parvekkeella syttyi tulipalo Lauritsalassa Lappeenrannassa perjantaina. Päivystävä palomestari Petri Pätilä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että palo syttyi kerrostalon kolmannessa eli ylimmässä kerroksessa Asemakadulla.

Asunnossa oli useita ihmisiä, jotka kuulivat oudon pamauksen, joka kuullosti siltä kuin joku olisi heittänyt kiven ikkunaan. Ääni lähti kuitenkin alkavasta tulipalosta, joka ehti polttaa parvekkeella olevaa irtaimistoa.

Tavaroiden joukossa oli esimerkiksi kukkaruukkuja, perässävedettävä ostoskärry ja pehmolelu.

Paikalla olleet saivat sammutettua tulen vedellä, joten palo ei päässyt leviämään. Tuli ei ehtinyt tarttua parvekkeen rakenteisiin.

Sisälle meni hieman savua, joten pelastuslaitos tuuletti tilat ja asunto jäi asuttavaan kuntoon. Parveke kärsi nokivaurioita.

Hälytys tuli kello 17.21. Palo sai oletettavasti alkunsa tuhkakupista.

Luetuimmat