Osa kesätyöntekijöistä aloitti jo työt Stora Enson Imatran tehtailla: Pestejä aikaistettiin koronaepidemian takia noin kuukaudella

Noin 10–20 tuotannon kesätyöntekijää kutsuttiin etuajassa töihin, jotta tuotannon sujuvuus voidaan turvata mahdollisissa poikkeustilanteissakin. Kaikkiaan tehtaille tulee yli 220 kesätyöntekijää.

Stora Enso

Stora Enso palkkaa tänä vuonna yli 220 kesätyöntekijää. Lisäksi Lassila & Tikanojan kautta ulkoalueiden hoitoon otetaan 24 alle 18-vuotiasta kesätyöntekijää. Arkistokuvassa vuoden 2019 kesätyöntekijöitä tehdaskierroksella.
Stora Enso palkkaa tänä vuonna yli 220 kesätyöntekijää. Lisäksi Lassila & Tikanojan kautta ulkoalueiden hoitoon otetaan 24 alle 18-vuotiasta kesätyöntekijää. Arkistokuvassa vuoden 2019 kesätyöntekijöitä tehdaskierroksella.

Moni yritys ja muu yhteisö on joutunut vähentämään kesätyöpaikkojensa määrää koronaepidemian takia.

Stora Enson Imatran tehtaat eivät kuulu tähän joukkoon, sillä kesätyöntekijöitä palkataan juuri se määrä, mitä alun perin suunniteltiinkin.

Koronaepidemian takia kesätöitä on pikemminkin aikaistettu alkamaan suunniteltua aiemmin, kertoo viestintäpäällikkö Carita Kurvi.

– Osa kesätyöntekijöistä otettiin töihin tuotantoon jo nyt varmistamaan tilannetta. Heidän osalta töiden aloitusta aikaistettiin noin kuukaudella. Puhutaan 10–20 henkilöstä, Kurvi kertoo.

Tilanne on rauhallinen

Tehtaanjohtaja Mikko Niemisen mukaan kesätyöntekijät ovat aina tärkeitä.

Erityisesti tämä pätee nyt koronaviruspandemian aikana, jolloin kesätyöntekijät ovat tärkeässä roolissa auttamassa tuotannon ylläpitämisessä myös mahdollisissa poikkeustilanteissa.

Toistaiseksi koronaepidemia ei ole vaikuttanut Imatran tehtaiden tuotantoon.

– Tilanne on rauhallinen, Kurvi sanoo.

Tartuntariski pyritään minimoimaan monin tavoin. Tehdasalueella vierailevien henkilöiden määrää on rajoitettu, ja esimerkiksi koulutuksia siirretään mahdollisuuksien mukaan virtuaalisiksi, mikä koskee myös kesätyöntekijöitä.

Kaikkiaan Stora Enson Imatran tehtaille palkataan yli 220 kesätyöntekijää.

Luku ei sisällä alle 18-vuotiaita ulkoalueiden hoitajia, jotka otetaan tänä vuonna töihin Lassila & Tikanojan kautta. Ulkotöihin palkataan 24 kesätyöntekijää.

Tyypillisimmin Stora Enson kesätyöntekijät työskentelevät tuotannossa prosessityöntekijöinä tai esimiestehtävissä sekä logistiikassa, laboratoriossa, myynnissä, puunhankinnassa ja kunnossapidossa.

Luetuimmat