Lappeenrannassa jätevesimaksu laskee, kiinteistövero nousee eikä hulevesimaksua tule

| Korkeat asumiskustannukset kääntyvät viimein laskuun.

Mika Strandén

Jätevesimaksu pienenee Laappeenrannassa noin 11 prosenttia. Kuvassa Lappeenrannan jätevedenpuhdistamo.
Jätevesimaksu pienenee Laappeenrannassa noin 11 prosenttia. Kuvassa Lappeenrannan jätevedenpuhdistamo.

Lappeenrannan vertailuissa korkeat asumiskustannukset alenevat hieman. Jätevesimaksu laskee ja yleinen kiinteistövero nousee. Kaupungin rahoitusjohtajan Jari Iskaniuksen mukaan jätevesimaksu pienenee enemmän kuin kiinteistövero nousee.

Järjestely liittyy siihen, miten kaupunki rahoittaa hulevesien hallinnan. Lappeenranta ei aio ottaa käyttöön erillistä hulevesimaksua.

Kaupunginvaltuusto teki viime viikolla periaatepäätöksen siitä, että hulevesien hallinta rahoitetaan ensi vuoden alusta lukien kiinteistöveron tuotolla.

Lopullisen päätöksen yleisestä kiinteistöverosta valtuusto tekee syksyllä samalla kun se päättää muista vero- ja kiinteistöveroprosenteista.

Lappeenrannan Energia puolestaan laskee jätevesimaksua. Kaupunginhallitus päätti maanantaina antaa omistajaohjausta Energia-yhtiölle jätevesimaksun alentamiseksi.

Jätevesimaksu alenee 11,1 prosenttia

Jätevesimaksua on alennettava 11,1 prosenttia. Alennus tulee sekä käyttö- että perusmaksuun.

Arvonlisäverollinen käyttömaksu alenisi nykyisestä 3,31 eurosta kuutiolta 2,94 euroon eli alennus olisi 0,37 euroa kuutiolta.

Tyypillisen pientalon perusmaksu on tänä vuonna 60 euroa vuodessa ja se alenisi 6,66 euroa.

Nykyään Energia-yhtiö kattaa hulevesien hallinnan kustannukset jätevesimaksulla. Kulut ovat olleet keskimäärin 1,292 miljoonaa euroa vuodessa.

Jotta noin 1,5 miljoonan euron hulevesien hallintakustannukset saataisiin katettua, yleistä kiinteistöveroprosenttia olisi nostettava 1,30 prosentista 1,43 prosenttiin.

Yleistä kiinteistöveroa peritään maapohjasta sekä muista rakennuksista kuin asuinrakennuksista.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet