Kolumni: Talven teko tykeillä on hölmöläisen hommaa

Kolumni: Talven teko tykeillä on hölmöläisen hommaa

Vähän jo helpottaa. Päivä on pidentynyt yli tunnin ja pakkasta, jopa vähän lisää lunta on luvassa.

Jos jokusenkin kerran pääsee nauttimaan talvesta hangilla tai jäillä, pitkä, pimeä syksy on helppo unohtaa.

Eri asia on, pitäisikö se unohtaa. Mikään kun ei muuta sitä tosiasiaa, että ilmasto muuttuu. Kunnon talvia tulee Etelä-Suomeen vastaisuudessakin entistä harvemmin.

Kullakin on tapansa reagoida synkkiin syksyihin. Yhdet tilaavat lentolipun etelään. Toiset kiroilevat ja vaativat kotikulmille tykkilumilatuja ja tekojääratoja. Itse haaveilen ilmastopakolaisuudesta pohjoiseen.

Ikään kuin mikään näistä mitään auttaisi. Päinvastoin.

On toki eri asia tykittää Suomeen keinolatua kuin rakentaa lasketteluparatiiseja keskelle aavikkoa. Hölmöläisen hommaa on silti yrittää tehdä talvea, jos luonto ei sitä meille anna. Parempi olisi sekin ponnistus käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Kun huono olo rästitöistä kasvaa suuremmaksi kuin niiden laistamisesta koituva helpotus, ihminen yleensä käärii hihansa.

Kauan luulin olevani ainoa, joka potee ilmastoahdistusta. Niin normaalisti kaikki tuntuvat elämäänsä jatkavan.

Teologian tohtori Panu Pihkalan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo -kirja viime syksynä paljasti, että en ole yksin. Pihkalan mukaan ympäristökatastrofit ovat uusi virtahepo olohuoneessa: läsnä, mutta vaiettu.

Kuinka moni kääntää katseensa muualle ja ajatukset iloisempiin asioihin, kun silmiin virtaa kuvaa merien muovilautoista tai nälkiintyneistä jääkarhuista?

Mutta ahdistuksella on lakipisteensä. Kun huono olo tekemättömistä töistä kasvaa suuremmaksi kuin niiden laistamisesta koituva helpotus, ihminen yleensä käärii hihat.

Pienen ihmisen keinot ovat pieniä, mutta yhdessä isoja. Ja onneksi isossakin mitassa tapahtuu: sähköautot tulevat, muoviongelmaa ratkotaan tosissaan ja uusia materiaaleja kehitellään muuhunkin kuin pakkauksiin. Aalto-yliopistossa on nanoselluloosasta tehty esimerkiksi polkupyörä ja kenkiä.

Ehkä jonain päivänä tuntuu pahalta unelta koko tämä ajanjakso, jolloin ihminen teki parhaansa tukahduttaakseen maapallon kasvihuonekaasuihin ja muoviin.

Biohajoavia lenkkareita odotellessa toivoa edustaa sekin, että pian taas talkoolaiset rientävät sankoin joukoin Saimaalle kolaamaan norpille pesäkinoksia.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet