Skynett Langames -pelitapahtuma laajenee nelipäiväiseksi – Kasvava tapahtuma järjestetään syyslomaviikolla Rauhan kylpylähotellissa

Skynett Langames 26 -verkkopelitapahtumaan turnauksia tulee edellisvuotta enemmän. Tavoitteena on myös kasvattaa turnauksen palkintopotteja.

Kai Skyttä

Tapahtumatuottaja Toni Redsvenin mukaan Langamesia pyritään kasvattamaan kaikilla tavoin isommaksi. Tulevaisuuden haaveena on kansainvälistää tapahtuma.
Tapahtumatuottaja Toni Redsvenin mukaan Langamesia pyritään kasvattamaan kaikilla tavoin isommaksi. Tulevaisuuden haaveena on kansainvälistää tapahtuma.

Joutsenon Rauhassa Holiday Club Saimaan jäähallissa järjestettävä Skynett Langames -pelitapahtuma laajenee ensi syksynä.

Aikaisemman kolmen päivän sijaan tuleva Langames 26 -tapahtuma kerää pelaamisesta kiinnostuneet ihmiset Rauhan jäähalliin neljän päivän ajaksi. Verkkopelitapahtuma järjestetään lokakuussa, jolloin Etelä-Karjalan kouluissa vietetään syyslomaviikkoa.

– Sitä kautta toivomme tapahtumaan enemmän kävijöitä, Langamesin tapahtumatuottaja Toni Redsven sanoo.

Pelipäiviä on tulevassa tapahtumassa yksi enemmän kuin viime vuonna, jonka myötä turnauksia tulee viime vuotta enemmän ja niistä tulee suurempia. Redsvenin mukaan turnauksiin voi tulla useita pelejä lisää.

– Vielä ei ole tarkemmin mietitty mitä ne voisivat olla. Pyrimme kävijäpalautteen kautta valitsemaan, mitä turnauksia saisimme mahtumaan lisää.

Viime vuonna tapahtuman kilpailtavina peleinä olivat muun muassa ammuntapelit Counter-Strike: Global Offensive ja Player Unknown's Battlegrounds (PUBG), urheilupeli NHL 20 sekä taisteluareenamoninpeli League of Legends. Palkintorahoja jaettiin yhteensä 10 000 euroa, joka jaettiin useamman pelin kesken. Suurimman summan, 2 500 euroa, sai CS:GO -turnauksen voittaja.

– Yritämme saada myös turnauspotteja kasvatettua, kertoo Redsven.

Minna Mänttäri

Rauhan kylpylähotelliin mahtuu yhteensä 500 konepaikkaa, joka on tämän vuoden myyntitavoite. Viime vuonna tapahtumaan myytiin noin 350 paikkaa.
Rauhan kylpylähotelliin mahtuu yhteensä 500 konepaikkaa, joka on tämän vuoden myyntitavoite. Viime vuonna tapahtumaan myytiin noin 350 paikkaa.

Tavoitteena kansainvälinen pelitapahtuma

Skynett -yhdistyksellä sekä pelitapahtumalla on edessä iso vuosi. Haaveena on laajentaa tapahtuma vuonna 2021 kansainväliseksi pelitapahtumaksi, johon tavoitellaan osallistujia ulkomaita myöten.

Sen takia tulevan tapahtuman täytyisi onnistua. Kansainvälistyminen vaatii myös hyvät yhteistyökumppanit ja sponsorit.

Olemme olleet pitkään pieni ja tuntematon tapahtuma isompiin piireihin nähden. Nyt haluamme nostaa tapahtuman nimeä ylös. — Toni Redsven

– Heidän kautta pääsemme kasvattamaan tapahtuman tuotantoa sille tasolle, että sen voi toteuttaa kansainvälisesti.

Vielä pari vuotta sitten Skynett Langames ei juurikaan markkinoinut omaa pelitapahtumaansa. Nyt he panostavat markkinointiin yhä enemmän ja enemmän. Langames 26 -tapahtuma julkaistiin jo helmikuussa, jotta tieto laneista ehtii kiertää pelaajilta toisille.

– Olemme olleet pitkään pieni ja tuntematon tapahtuma isompiin piireihin nähden. Nyt haluamme nostaa tapahtuman nimeä ylös, sanoo Redsven.

Viime vuoden palaute oli positiivista

Viime vuonna tapahtumaan myytiin noin 350 tietokonepaikkaa. Rauhan jäähalliin mahtuu yhteensä noin 500 konepaikkaa, joka onkin tulevan tapahtuman myyntitavoite.

Redsvenin mukaan tapahtumapalaute kävijöiltä oli Langames 25 -tapahtuman jälkeen todella hyvää. Pieniä parannusehdotuksia toki joukkoon mahtui. Osa kävijöistä harmitteli sitä, että yleisöpelialue ja varsinainen peliareena olivat eri tasoissa.

– Lähdemme nyt selvittämään, jos saisimme toiminnat kävijäystävällisemmin yhdelle tasolle, kertoo Redsven.

Minna Mänttäri

Viime vuonna järjestelyissä kaikki oli uutta, kun tapahtuma muutti koulun salista isoon jäähalliin. Tänä vuonna järjestäminen on helpompaa viime vuoden kokemuksien ansiosta.
Viime vuonna järjestelyissä kaikki oli uutta, kun tapahtuma muutti koulun salista isoon jäähalliin. Tänä vuonna järjestäminen on helpompaa viime vuoden kokemuksien ansiosta.

Yleisesti käyttäjät olivat tyytyväisiä tapahtumapaikkaan, kuten myös Redsven, joka iloitsee lanipaikan, kylpylän sekä majoituksen olevan saman katon alla.

– Voit pelata, välillä käydä pulahtamassa altaassa ja palata takaisin pelihalliin. Majoitusvaihtoehtojen kanssa voi myös kikkailla. Halukkaat voivat ottaa hotellihuoneessa kunnon unet, tai vaihtoehtoisesti levätä meidän lepohuoneessa.

Turnauksien ja yleisöpelialueen lisäksi tapahtumassa on striiminurkkaus, johon Skynett haalii suosittuja pelaajia suoratoistamaan pelaamistaan tapahtumassa. Pienenä osana tapahtumaa on myös lautapelinurkkaus.

Mistä on kyse?

Skynett Langames 26

Skynett Langames on lan- eli verkkopelitapahtuma, joka järjestetään Holiday Club Saimaan jäähallissa 22.–25. lokakuuta.

Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa Rauhan kylpylähotellissa. Ennen sitä Langames järjestettiin 15 vuoden ajan Parikkalassa.

Osallistujille myydään tietokonepaikkoja, jonne pelaajat tuovat yleensä oman koneensa lähiverkossa pelaamista varten.

Osana tapahtumaa järjestetään turnauksia eri peleissä. Voittajat palkitaan rahapalkinnoin.

Tapahtuman järjestävät Trailblazers sekä Skynett -yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää verkkopelitoimintaa ja nuorten IT-tuntemusta.