Skinnarilaan saattaa tulla lukion tiedelinja — yliopiston rehtori väläyttää jopa oman lukion perustamista

Lappeenrannan kaupunki haluaa säilyttää lyseon ja Kimpisen lukiot keskustassa, mutta lukion toimpiste yliopistolla voi toteutua

Kai Skyttä

Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle jää tyhjää tilaa muun muassa tähän rakennukseen. Lukio olisi toivottu tulija. 
Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle jää tyhjää tilaa muun muassa tähän rakennukseen. Lukio olisi toivottu tulija. 

Lappeenrannan lyseon ja Kimpisen lukiot pysyvät näillä näkymin keskustassa. Sen sijaan IB-lukiokoulutusta saatetaan siirtää sekä lukioiden yhteinen tiede- ja tutkimuspainotteinen lukiolinja perustaa yliopiston yhteyteen.

Lappeenrannan lasten ja nuorten lautakunta päätti, että lukio-opetuksen yliopistolle sijoittumisen selvitystä jatketaan yhdessä opiskelijoiden ja opettajien edustajien kanssa.

Olisimme valmiita kokeilemaan asiaa, jos löytyy joukko, joka on kiinnostunut käymään lukiota yliopiston yhteydessä. Tuija Willberg

Tämän vuoden aikana selviää, onko lukiolinjan perustamiseen kiinnostusta ja toteuttamismahdollisuuksia.

— Olisimme valmiita kokeilemaan asiaa, jos löytyy joukko, joka on kiinnostunut käymään lukiota yliopiston yhteydessä, selvittää toimialajohtaja Tuija Willberg.

Kyseessä ei olisi kaupungin uusi kolmas lukio, vaan nykyisten lukioiden yksi linja ja kolmas toimipiste.

Willberg korostaa, että lukiostrategian tavoitteena on taata kaikille mahdollisuus korkeakouluyhteistyöhön.

— On halua kehittää yhteistyötä, vaikkei Skinnarilaan muutettaisikaan.

Juha-Matti Saksaa vähän harmittaa

Yliopiston rehtoria Juha-Matti Saksaa harmittaa päättäjien uskon puute.

— Nyt kaksi lukiota jatkaa tekemistä kuten aina ennenkin. Yhdessä pystyisimme kuitenkin tekemään enemmän.

Kaupungin strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen kysyi twiitissään, miksei yliopisto itse perustaisi lukiota. Saksan mielestä asiaa kannattaa selvittää.


— Eihän kaupungin tarvitse kaikkia lukioita pyörittää. Me voisimme perustaa tänne täydentävän lukion. Pystyisimme näin tekemään jotain, mitä ei aikaisemmin ole tehty.

Kommentoidut