Verhot syttyivät tuleen kerrostaloasunnossa Voisalmessa, palon aiheuttajana ja sammuttajana seitsemänvuotias tyttö — Uhkaavasta tilanteesta selvittiin vähin vaurioin

Palon aiheutti tytön tulentekoleikit. Tyttö soitti hätäkeskukseen ja onnistui sammuttamaan palon omatoimisesti vedellä.

Minna Mänttäri

Pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta selvittiin vähin vaurioin.
Pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta selvittiin vähin vaurioin.

Lappeenrannan Voisalmessa kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo perjantaina iltapäivällä. Verhot olivat syttyneet tuleen, mutta kotona yksin ollut seitsemänvuotias tyttö onnistui sammuttamaan palon omatoimisesti vedellä.

Tyttö oli palon havaittuaan soittanut hätäkeskukseen ja saanut palon sammumaan heittämällä vettä tuopista. Naapuri oli kuullut palovaroittimen piippauksen porraskäytävään ja tullut soittamaan ovikelloa. Tyttö oli saanut avattua naapurille oven.

— Palo oli saanut alkunsa tytön tulentekoleikistä. Katossa on pientä mustumaa, verhot ovat palaneet ja savukaasun haju tuntuu, mutta tosi vähillä vaurioilla selvittiin, vuoromestari Sami Talka Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta sanoo.

Pelastuslaitos tekee paikalla vielä jälkivahingontorjuntaa. Tyttö vietiin tarkastuskäynnille keskussairaalaan.

Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta Mäkitervakontiellä tuli kello 16.16.