Lumi satoi täksi jouluksi Etelä-Karjalan laariin–Hotelleihin ja kylpylöihin on luvassa jouluna ja uutena vuotena vieraita hieman enemmän kuin viime vuonna

Lomarenkaan myyntijohtaja Juha Purhonen uskoo, että mökeille olisi tullut joulunviettäjiä enemmänkin, jos pysyvä lumi olisi satanut aikaisemmin

Mika Strandén

Imatran kylpylässä on yhtä paljon jouluvieraita kuin viime vuonna.
Imatran kylpylässä on yhtä paljon jouluvieraita kuin viime vuonna.

Jouluksi ja uudeksi vuodeksi on varattu melko mukavasti hotelli-, kylpylä- ja mökkimajoitusta Lappeenrantaan, Imatralle ja muualle Etelä-Karjalaan.

Varaustilanne näyttää jo nyt hieman paremmalta kuin vuosi sitten.

Varauksia putkahtelee vielä lähes jouluaattoon asti, sillä moni jättää nykyisin lähtöpäätöksensä viime tippaan.

Matkailualan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että joulun lumisuus on yksi keskeisistä syistä joulunajan reissuihin.

— Lumi lisää tänä vuonna Etelä-Karjalan vetovoimaa, arvioi Lomarenkaan myyntijohtaja Juha Purhonen.

Jouluna liikkeellä ovat suomalaiset: Perheille on esimerkiksi tullut tavaksi sukuloida joulunpyhinä niin, että omana majapaikkana on kuitenkin hotelli.

Osa venäläisistä saapuu viettämään Suomeen uutta vuotta, enemmistön uskotaan saapuvan varsinaisen joululoman alettua vuoden alkupäivinä.

Nauttimaan valmiista

Hotellinjohtaja Anne Puhakainen Holiday Club Rauhasta on tyytyväinen siihen, että suomalaisilla on halu nauttia mukavuuksista ja joulusta valmiissa ruokapöydässä.

Se sataa tänäkin vuonna hotelli-kylpylän laariin.

Suomalaiset viipyvät hotellilomalla keskimäärin kaksi vuorokautta.

— Yleisin tulopäivä on tänä vuonna sunnuntai, jolloin aaton voi rauhoittaa muuhun ohjelmaan kuin matkantekoon.

Yritysketju on lisännyt markkinointia Moskovan alueella. Sieltä on saatu uusia asiakkaita, vaikka suurin osa venäläisistä tulee edelleen Pietarista.

Pitempi välimatka Moskovaan vaikuttaa niin, että sikäläiset viipyvät hotelli-kylpylässä noin 3— 4 vuorokautta. Pietarilaisten vierailu jää usein hieman lyhyemmäksi.

Kylpylä ja luonto houkuttelevat

Imatran kylpylässä on lähes täyttä viimevuotiseen tapaan.

Varatoimitusjohtaja Harri Hirvelä huomauttaa tyytyväisenä, että kylpylä ja ympäröivä luonto ovat houkutteleva yhdistelmä.

— Tänä vuonna näkyy myös allasosaston laajennus. Siellä on vähän väljempää entiseen verrattuna.

Kylpylä kerää suomalaisia enimmäkseen Helsinki— Lahti— Mikkeli— Savonlinna-kaaren sisäpuolelta.

Lappeenrannassa hotelli Scandic Patria ja Sokos-hotelli Lappee ovat tuttuun tapaan joulun kiinni, mutta avaavat ovet hyvissä ajoin ennen uutta vuotta.

Hotellipäällikkö Katja Pellinen Hotelli Lappeesta ennakoi, että venäläisiä saattaa tulla uudeksi vuodeksi Lappeenrantaan hieman enemmän kuin vuosi sitten.

— Jo parina joulunalusajan viikonloppuna venäläisiä yöpyi runsaammin hotellissa, ja tuntuu, että sama vire voisi jatkua.
Scandic Patriassa varauksia on toistaiseksi saman verran kuin viime vuonna.

Martti Rosendahl

Etelä-Karjalan vuokrahuviloille ja -mökeille riittää tulijoita, eikä lumi ollut joulumarkkinalle ollenkaan pahaksi.
Etelä-Karjalan vuokrahuviloille ja -mökeille riittää tulijoita, eikä lumi ollut joulumarkkinalle ollenkaan pahaksi.

Suomalaisten mökkijoulu

Vuokramökit eteläisen Saimaan alueella ovat käyneet kohtalaisesti kaupaksi.

Lomarengas on myynyt noin puolet joulunajasta ja hieman runsaammin uutta vuotta.

Jouluna mökkeilevät lähes yksinomaan suomalaiset. Uutena vuotena vuoroon vaihtuvat ulkomaalaiset, joista valtaosa on venäläisiä.

Mökkejä on siis vielä vapaana, jos mattimyöhäisenä alkaa tehdä mieli maalle.

Lomarenkaan myyntijohtaja Juha Purhonen huomauttaa, että mökkijoulujen kysyntää ohjasi lumentulo.

— Jos pysyvä lumi olisi satanut hieman aikaisemmin, varauksia olisi tehty innokkaammin jo etukäteen.

Venäläinen asiakas haluaa hyvätasoisen mökin, jossa on omakotitalon asumismukavuudet. Useimmiten venäläiset mökkeilevät yhdessä suvun kanssa, joten tila on tarpeen.

Suomalaisilla on tapana viettää mökkijoulua lähinnä oman perheen kesken.

Purhosen mukaan toinen ero löytyy siitä, miten mökkeillään. Venäläisille mökki on tukikohta, josta retkeillään muualle lähistön kohteisiin.
— Suomalaiset viihtyvät mökeillä.

Lisävaunuja juniin

VR tuplaa matkustajavaunujen määrän tämän hetken tiedon mukaan noin seitsemälle junavuorolle vuodenvaihteen ja loppiaisen aikaan Suomen ja Venäjän välisessä liikenteessä.

Kysytyimmät lähdöt loppiaisen aikaan ovat jo täynnä, mutta vapaita paikkoja on vielä saatavilla molempiin suuntiin kaikkina päivinä.

Tuplakapasiteettia on Venäjältä saapuvissa junissa 29.12— 3.1. ja Venäjälle lähtevissä loppiaisen jälkeen 8. tammikuuta.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut