Zsar erotti toimitusjohtajansa – Samalla kertaa lähti myös markkinointijohtaja

Zsarin perustaja ja yhtiön hallituksen jäsen Sami Vainiomäki sanoo toimitusjohtajan potkujen syyksi luottamuspulan.

Jukka Lehtoranta

Vaalimaalla ostoskylää pyörittävän Zsar Oy:n toimitusjohtaja on irtisanottu. Myös markkinointijohtaja on jättänyt yhtiön.
Vaalimaalla ostoskylää pyörittävän Zsar Oy:n toimitusjohtaja on irtisanottu. Myös markkinointijohtaja on jättänyt yhtiön.

Ostoskylää Vaalimaalla pyörittävän Zsar Oy:n toimitusjohtaja Steven Cunningham on irtisanottu. Myös yhtiön markkinointijohtaja Anna Homén on jättänyt yhtiön.

Zsar Outlet Village -ostoskylän perustaja ja yhtiön hallituksen jäsen Sami Vainiomäen mukaan toimitusjohtajan erottamisen syy oli luottamuspula.

– Hirveän tarkkaan en voi irtisanomisen syitä kertoa. Kyseessä oli kuitenkin epäluottamus toimitusjohtajan sekä hallituksen ja pääomistajan välillä. Teimme päätöksen, että haemme uuden toimitusjohtajan, joka aloittaa maaliskuun loppupuolella, Vainiomäki toteaa.

Hän ei vielä halua kertoa uuden toimitusjohtajan nimeä.

Markkinointijohtajan lähdössä oli Vainiomäen mukaan kyse irtisanoutumisesta.

– Hän oli entisen toimitusjohtajan rekrytoima ja teki sitten siinä tilanteessa omat johtopäätöksensä.

Cunningham aloitti toimitusjohtajana viime heinäkussa ja Homén markkinointijohtajana syksyllä.

Hirveän tarkkaan en voi irtisanomisen syitä kertoa.

Vika toimintatavoissa

Vainiomäen mukaan epäluottamus toimitusjohtajaan ei johtunut siitä, että yhtiön toiminta ei olisi kehittynyt odotetusti.

– Toimintatavat ja toimintamallit olivat täysin erilaiset kuin mitä hallitus ja pääomistaja odottivat. Yhtiön kehittymiseen ne olisivat voineet vaikuttaa, jos me emme olisi tehneet muutosta.

Myynti kasvussa

Vainiomäen mukaan Zsarilla menee tällä hetkellä myynnillisesti hyvin.

–  Alkuvuoden myynnin kasvu on ollut viime vuoteen verrattuna 46 prosenttia, joka on ihan järkyttävä määrä kasvua.

Vainiomäen mukaan Zsarin liiketiloista on tällä hetkellä vuokrattuna noin puolet.

Sami Vainiomäki

Jos on pikkuisen tuulta selän takana, niin kesällä olemme 65 prosentissa. Se on aika iso muutos.

Kauppakeskusjohtaja sai lähteä kesällä

Toimitusjohtajan ja markkinointijohtajan lähtö ei ole Zsarissa ainutkertainen tapahtuma. Viime vuoden heinäkuussa yhtiön joutui jättämään kauppakeskusjohtaja Michael Cockcroft hoidettuaan tehtävää puolisen vuotta.

Cockcroftin valinnan takana oli Zsarin toimitusjohtajana ennen hallitukseen siirtymistään toiminut Vainiomäki. Hän sanoo olleensa toimitusjohtajana tyytyväinen Cockcroftin toimintaan.

Vainiomäen mukaan hänen jälkeensä toimitusjohtajaksi tullut Cunningham kuitenkin katsoi omaavansa tarpeellisen kokemuksen outleteista ja pystyvänsä siten hoitamaan myös kauppakeskusjohtajan tehtävät, joten toimitusjohtajan ja kauppakeskusjohtajan tehtävät yhdistettiin.

Toimitusjohtajan ja markkinointijohtajan lähdöstä uutisoi ensimmäisenä Yle.

Luetuimmat