Rauhan jäähalli menee kiinni loppuvuodeksi – Jään annetaan sulaa, kun syyslomasesonki on ohi

Aiempina vuosina venäläiset asiakkaat ovat käyttäneet jäähallia loppuvuodesta.

Kai Skyttä

Holiday Club Saimaan yhteydessä toimivan jäähallin omistaa Lappeenrannan kaupunki. Se on vuokrattu kylpylähotellille. Arkistokuva.
Holiday Club Saimaan yhteydessä toimivan jäähallin omistaa Lappeenrannan kaupunki. Se on vuokrattu kylpylähotellille. Arkistokuva.

Holiday Club Saimaan yhteydessä Joutsenon Rauhassa oleva jäähalli sulkee ovensa näillä näkymin maanantaina 9. marraskuuta. Syynä on käytön hiljeneminen koronatilanteen myötä.

Hotellinjohtaja Anne Kaarnijärvi kertoo, että vilkkaan syyslomasesongin jälkeen on tiedossa jakso, jolloin jäähallin käyttö on vähäisempää eikä leirejä ole ainakaan toistaiseksi kalenterissa.

– Jäähalli pysynee suljettuna ainakin vuoden loppuun, Kaarnijärvi arvioi.

Sulkeminen tarkoittaa sitä, että jään annetaan sulaa, ja se tehdään sitten jälleen uudelleen, kun halli otetaan uudelleen käyttöön.

– Jäähalli oli suljettuna kesällä kun jäälajeja ei harrastettu, ja alkusyksystä se avattiin uudelleen, kun oli leirejä ja syyslomakausi tulossa.

– Meillä on tarkka kokemus siitä, kuinka kauan aikaa menee jään tekemiseen ja viivojen vetämiseen, kun leirit taas alkavat. Muutama päivä siihen menee, Kaarnijärvi kertoo.

Syksy on ollut kaiken kaikkiaan vilkas Holiday Club Saimaalla kotimaan matkailun siivittämänä. Joulukuun varausasteet ovat Kaarnijärven mukaan viime- ja edellisvuoden tasolla. Venäläiset asiakkaat ovat tietysti puuttuneet. Aikaisempina vuosina venäläiset ovat käyttäneet jäähallia loppuvuodesta, ja heidän puuttumisensa heijastuu jäähallin tilanteesee.

Aikaisempina vuosina Rauhassa on ollut alkuvuonna iso kansainvälinen jääleiri, jossa on ollut paljon venäläisiä osallistujia. Nyt sellaista ei ole tiedossa.

Kommentoidut