Antti Vuolanne pisti jo uutta matoa koukkuun: Imatran kaupunginjohtajahaun rinnalla paperit vetämässä Raumalle

Marleena Liikkanen

Antti Vuolanne on toinen Imatran kaupunginjohtajakandidaateista, joita valintaa sorvannut työryhmä ehdotti jatkoon.
Antti Vuolanne on toinen Imatran kaupunginjohtajakandidaateista, joita valintaa sorvannut työryhmä ehdotti jatkoon.

Imatran kaupunginjohtajahaussa loppusuoralla oleva Antti Vuolanne ei aio jättää kevättä yhden kortin varaan. Vuolanne on mukana myös Rauman kaupunkikehitysjohtajan viran haussa yhdessä 17 muun hakijan joukossa. Asiasta kertoo verkkosivullaan Satakunnan Kansa. Tehtävä Raumalla avautui, kun sitä aiemmin suunnittelujohtajan nimikkeellä hoitanut Asko Aro-Heinilä valittiin Satakuntaliiton maakuntajohtajaksi.

Porista kotoisin oleva Vuolanne on jo aiemmin kertonut suunnitelmistaan asettua ehdolle eduskuntavaaleissa 2019. Imatran kaupunginjohtajavalinnassa hän on kuitenkin vakuuttanut olevansa tosissaan mukana. Vuolanne on muun muassa vieraillut kaupungissa muutamien päivien ajan tutustuakseen siihen.

Imatran kaupunginjohtajan valinta on tarkoitus tehdä reilun viikon kuluttua seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Johtajavalintaa tehnyt työryhmä on pitkän prosessin jälkeen jättänyt hakijoista jäljelle kaksi: Antti Vuolanteen ja Rami Hasun.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.