Saimaannorpan kanta jatkaa kasvuaan, vaikka viime talvi olikin vähäluminen — apukinosten kasaaminen ja kalastusrajoitukset turvaavat norpan tulevaisuutta

Talvella 2017 syntyi 83 kuuttia. Kaikkiaan talvikanta on noin 370—380 norppaa.

Ismo Marttinen

Osa saimaannorpista talvehtii ilman lumipesän suojaa. Arkistokuva.
Osa saimaannorpista talvehtii ilman lumipesän suojaa. Arkistokuva.

Saimaannorppien talvikanta tältä vuodelta on noin 370-380, arvioi Metsähallitus. Kanta on arvion mukaan kasvanut 10-12 norpalla.

Kuten viime vuonnakin, myös tänä vuonna ylitettiin 80 kuutin raja. Tänä vuonna syntyi 83 kuuttia.

Ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta sanoo, että talven heikosta lumitilanteesta johtuen pesätarkistuksissa löydettiin vain 387 norpan lumipesää. Näistä 209 oli ihmisen tekemissä apukinoksissa.

Pesämäärä on Sipilän mukaan niin vähäinen, ettei tarkkaa arviota kannasta pystytty tekemään.

— Esimerkiksi viime talvena 2016 havaittiin 772 pesää. Se on suhteellisen tyypillinen määrä lumitilanteeltaan normaalille talvelle. Pesien määrä, alueellinen jakauma sekä syntyvyys ja kuolleisuusluvut viittaavat kuitenkin kannan kasvuun. Oletettavasti kasvu on noin 10-20 eläintä, mikä suurin piirtein vastaa viimeisen viiden vuoden aikana havaittua kasvuvauhtia.

Apukinosten merkitys on suuri

83 kuutista 70 syntyi apukinoksiin ja vain 13 luonnonkinoksiin tai avojäälle. Apukinoksia ovat olleet kasaamassa Metsähallituksen johdolla Itä-Suomen yliopisto, WWF Suomi ja vapaaehtoiset osana Saimaannorppa-Life –hanketta.

Apukinosten avulla saimaannorpan synnytys- ja imetysolot parantuvat merkittävästi. Osa synnyttämättömistä norpista talvehti ilman lumipesän suojaa.

Saimaalta on löytynyt selkävesialueita, joilla ei havaittu yhtään pesintään sopivaa luonnonkinosta. Lisäksi kuuttien pesäkuolleisuus oli talvella 2017 17 prosenttia syntyneistä, kun ilman apukinostyötä kuolleisuus olisi ollut noin 30 prosenttia.

Apukinoksille on siis suuri tarve.

— Apukinostyö yhdessä kalastusrajoitusten kanssa turvaa kannan kasvun. Molemmat suojelutoimet ovat välttämättömiä, sillä ilman niitä kanta todennäköisesti pienenisi, Sipilä toteaa.

Kalanpyydyksiin on kuollut tänä vuonna viisi norppaa. Niistä yksi on tämänvuotinen kuutti.