Lakko pistää pankinovia säppiin Etelä-Karjalassakin, sovittuja tapaamisia hoidetaan esimiesvoimin

Useimpien pankkien konttorit ovat seuraavan kerran auki vasta ensi viikon tiistaina, tammikuun toinen päivä. Seuraava pankkilakko voi alkaa jo 4. tammikuuta.

Minun elämääni pankkilakko ei vaikuta millään lailla, toteaa Vesa Järvinen. Hän ei usko lakon mullistavan tyttärensä. Venla Järvisenkään elämää.
Minun elämääni pankkilakko ei vaikuta millään lailla, toteaa Vesa Järvinen. Hän ei usko lakon mullistavan tyttärensä. Venla Järvisenkään elämää.

Rahoitusalan lakko alkaa torstaina 28. joulukuuta kello 6. Se pistää konttoreiden ovet säppiin myös Etelä-Karjalassa. Lakko päättyy perjantaina 29. joulukuuta kello 23.59.

Osa tarjoaa rajoitettuja palveluja

Etelä-Karjalan Osuuspankki pitää lakon aikana auki vain Lappeenrannan konttorinsa, mutta sielläkin palveluja on saatavilla vain rajoitetusti.
— Esimerkiksi kassa- tai käteispalveluita ei pystytä tarjoamaan, uskoo toimitusjohtaja Petri Krohns.
Se, mitä palveluita Lappeenrannan konttori pystyy lakon aikana tarjoamaan, selviää lopullisesti vasta torstaina.
 
Oma Säästöpankki hoitaa sovittuja tapaamisia esimiesvoimin Lappeenrannassa ja Imatralla. Vielä keskiviikkona pankki tiedotti Imatran konttorin olevan auki, mutta sieltäkään ei saa lakon aikana kassapalveluja, kertoo viestintäjohtaja Minna Sillanpää.


Nordean konttorit ovat kiinni, ja puhelinpalvelu toimii vajaalla miehityksellä, kertoo tiedottaja Marko Mettenranta. Danske Bank pistää kiinni konttorinsa ja puhelinpalvelunsa.
Sen sijaan S-Pankin asiakaspalvelupisteet ja puhelinpalvelu toimivat normaalisti. Asiakaspalvelupisteitä löytyy Lappeenrannan ja Imatran Prismoista.


Aikavarauksia siirretään

Pankit pyrkivät ottamaan yhteyttä niihin asiakkaisiinsa, jotka ovat varanneet torstaille tai perjantaille ajan pankkiasiointejaan varten. Aikavarauksia siirretään tuonnemmas.

Myös verkkopankkien, mobiilipalveluiden ja maksukorttien toiminta pyritään varmistamaan. Jos niiden toimintoihin tulee häiriöitä, korjaaminen voi lakon aikana kestää tavallista kauemmin.
Pankit tiedottavat itse konttoreidensa tilanteesta kotisivuillaan ja sosiaalisen median tileillään.

Esimerkiksi kassa- tai käteispalveluita ei pystytä tarjoamaan. Petri Krohns

Suurin riita viikonlopputyöstä

Lakkoon menevät Ammattiliitto Pro:n, Ammattiliitto Nousun ja Danske Bankin henkilöstöyhdistyksen jäsenet. Työtaistelu saattaa jatkua tammikuun 4. ja 5. päivänä.


Kiistan pääsyynä ovat etenkin viikonlopputyöt. Palkansaajat haluavat viikonlopputöiden säilyvän vapaaehtoisina ja paikallisesti sovittavina. Työnantajat puolestaan haluaisivat pitää vapaaehtoisuutta lähtökohtana, mutta jos sellaista ei löydy, he haluaisivat työnantajille oikeuden velvoittaa työntekoon.


Valtakunnansovittelija Minna Helle ilmoitti keskiviikkona aamupäivällä Twitterissä, että työriitaan ei ole saatu sopua. Neuvottelut jatkuvat tiistaina 2. tammikuuta.


Nämä toimivat lakonkin aikana:
- Käteisautomaatit
- Korttimaksaminen
- Verkkopankit
- Palkkojen, eläkkeiden ja laskujen maksaminen
- Pörssi
- Käteisen nostopalvelu sitä tarjoavissa kaupoissa
Lähteet: pankit