Ilotulitepatoja myydään eniten — "Patoja ostetaan paljon, koska monena vuonna on ollut vähän lunta"

Asiakkaat pitävät patoja helppokäyttöisinä, koska ne saa sytytettyä kerralla, eikä niitä tarvitse tukea niin kuin perinteisiä raketteja.

Mika Strandén

Marko Vulli on myynyt ilotulitteita kymmenisen vuotta. Hänen mukaansa patojen suosio on kasvanut viime vuosina.
Marko Vulli on myynyt ilotulitteita kymmenisen vuotta. Hänen mukaansa patojen suosio on kasvanut viime vuosina.

UK Koskimiehen ilotulitteiden myyntipisteessä Lappeenrannassa oli varhain torstaiaamuna hiljaista.

Kymmenisen vuotta raketteja myynyt Marko Vulli kertoo, että tyypillisesti rakettimyynnin toinen päivä on ensimmäistä hiljaisempi.

Hän sanoo, että keskiviikko oli vilkas päivä ja vilkasta myyntiä hän odottaa myös perjantailta ja lauantailta.

Vullin mukaan tyypillinen asiakas ostaa ilotulitteita 50—60 eurolla. Kaupaksi käyvät padat ja suihkut. Perinteisiä raketteja kysytään vähemmän.

— Patoja ostetaan paljon, koska monena vuonna on ollut vähän lunta. Suuntaus on isoihin patoihin.

Yksittäiset raketit pitäisi tukea lumeen tai laittaa telineeseen. Padassa olevat ilotulitteet syttyvät yhdellä kertaa, eikä pataa tarvitse tukea mihinkään.

— Yhdellä sytytyksellä saa kaikki syttymään. Aika moni hakee helppoutta, Vulli toteaa.

Asiakas voi vertailla ilotulitteita videon avulla

Asiakkaat eivät juurikaan kysy ilotulitteiden myyjiltä perusasioita ilotulitteiden ampumisesta. Laseja myydään jonkun verran, mutta monella ne löytyvät jo kotoa.

UK Koskimiehen ilotulitteiden myyntipisteen erikoisuutena on videoesitys kustakin tuotteesta.

— Kun ihmiset miettivät kahden tuotteen väliltä, he voivat katsoa videolta, miltä ne näyttävät, Vulli toteaa.

Ohjeita ilotulittajille

1. Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenaaton kello 18:sta uudenvuodenpäivän aamukahteen.

2. Älä käytä ilotulitteita alkoholin vaikutuksen alaisena. Ilotulitteita saavat ampua vain täysi-ikäiset.

3. Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka huolella. Ilotulituksesta ei saa aiheutua vaaraa esimerkiksi ihmisille, rakennuksille tai ajoneuvoille.

4. Lue käyttöohjeet ja noudata niitä.

5. Käytä suojalaseja.

6. Älä käytä ilotulitteita sisällä tai parvekkeella. Älä sytytä ilotulitetta, kun se on kädessäsi, älä suuntaa ilotulitetta kohti ihmisiä, rakennuksia tai palavaa materiaalia.

7. Vie käytetyt raketit, kepit ja muut roskat roskiin.

Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat