Uusi Imatran Inkeri on Heini Vesterinen, joka haluaa tuoda kaupunkiin lisää positiivista pöhinää — Hänen suurin haavensa on soittaa viulua koskiuomassa

Imatran seurakunnalla työskentelevän uuden Imatran Inkerin sydäntä lähellä ovat luonto, lapset sekä kehitysvammaiset. Vesterinen haluaa tuoda Inkerinä Imatralle lisää positiivisuutta.

Santeri Tynkkynen

Heini Vesterinen kruunattiin uudeksi Imatran Inkeriksi lauantaina iltapäivällä Koskenpartaan lavalla. Seuranaan hänellä oli edellisvuosien Inkerit.
Heini Vesterinen kruunattiin uudeksi Imatran Inkeriksi lauantaina iltapäivällä Koskenpartaan lavalla. Seuranaan hänellä oli edellisvuosien Inkerit.

Yllätys ja hämmennys. Ne kuvaavat Heini Vesterisen sen hetken tuntemuksia, kun hän kuuli valinnasta Imatran Inkeriksi. Hetken aikaa asiaa tunnusteltuaan, ja alkuhämmennyksestä selvittyään häneltä alkoi pursuta ideoita, joita hän voisi Inkerinä toteuttaa.

— Kaikenlaisia ideoita on jo mielessä. Minulla kävi heti runosuoni pulppuamaan, ja aion järjestää tulevaisuudessa Inkerin kinkerit. Tarkoitus olisi järjestää tapahtumia, johon ihmiset voisivat tulla kuuntelemaan hyvää musiikkia ja juttelemaan asioista teekupposen äärellä, tuore Imatran Inkeri kertoo ideoistaan.

Mitä hullumpi idea on, sitä varmemmin otan siitä kopin. Niin hulluja ehdotuksia tuskin tulee, mihin en lähtisi mukaan. — Heini Vesterinen

Imatran Inkerinä hän haluaa tuoda kaupunkiin lisää positiivista pöhinää. Vesterinen voitti keväällä Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -sanoituskilpailun kappaleellaan ”Imatraan ihastunut”, jonka sanomaa ja ideaa hän haluaisi paikallisille ihmisille.

— Tuntuu, että se iloinen eteläkarjalaisuus välillä häviää vähän johonkin arjen jalkoihin. Haluaisin tuoda lisää sellaista positiivista henkeä tänne, hän toteaa.

Lapset ja kehitysvammaiset ovat lähellä sydäntä

Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta musiikkipedagogiksi valmistunut Vesterinen päätyi Imatralle 20 vuotta sitten.

Nykyisin hän toimii Imatran seurakunnalla kirkkomuusikkona. Perustyön ohella hän on polkaissut käyntiin myös joka kesä järjestettävän iltapäivämusiikkisarjan sekä Lintu ja lapsi -musiikillisen lastentapahtuman. Sen lisäksi hän toimii kehitysvammaisten musiikkiteatteriryhmä Hurjan Joukon käsikirjoittaja-ohjaajana.

— Itselle elämässä tärkeitä asioita ovat tietenkin oma perhe, mutta myös yleisesti lapset ja kehitysvammaiset. Tykkään tehdä töitä yhdessä heidän kanssa, hän sanoo.

Lapinkävijöihin kuuluvan Vesterisen sydäntä lähellä on myös luonto. Se on hänelle paikka, jossa pystyy rauhoittumaan.

Santeri Tynkkynen

Vesterinen voitti keväällä Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -sanoituskilpailun kappaleellaan ”Imatraan ihastunut”, jonka sanomaa hän haluaisi paikallisille ihmisille.

Hulluja ideoita

Vesteriselle tärkeä asia on myös Imatran hiisi, jonka kanssa hänellä on paljon yhtenäisiä ajatuksia, kuten luonnon ja vanhojen asioiden arvostus.

Hiiden tarina on kolahtanut Vesteriseen niin kovasti, että hän koristi myös oman Inkeri-pukunsa hiiden kuvalla. Puvun pääväreiksi hän halusi Imatran tunnusvärit, punaisen, keltaisen ja valkoisen.

— Halusin, että puvussa on iloisia ja kirkkaita värejä.

Kuten Vesterinen aiemmin jo mainitsi, niin hänen mieli pursuaa erilaisia ideoita. Vesterinen kuvaileekin itseään luovaksi hulluksi.

— Mitä hullumpi idea on, sitä varmemmin otan siitä kopin. Niin hulluja ehdotuksia tuskin tulee, mihin en lähtisi mukaan, hän nauraa.

Ja mitä niihin hulluihin ideoihin tulee: hänen suurin haaveensa on soittaa viulua koskiuomassa.

— Kunhan Fortumin kanssa päästään asiasta sopuun, niin eiköhän se toteudu, hän sanoo päättäväisesti.

Heini Vesterinen

42-vuotias.

Työskentelee kirkkomuusikkona Imatran seurakunnassa, sekä kehitysvammaisten musiikkiteatteriryhmän Hurjan Joukon käsikirjoittaja-ohjaajana.

Perheeseen kuuluu aviomies sekä lapset Vuokko, Veikka ja Vilkku.

Perheeseen kuuluu myös kaksi mäyräkoiraa sekä kolme gerbiiliä.

Harrastuksina lukeminen, kirjoittaminen, käsityöt, kokkaus ja vanhat asiat.