Vastuu Suursuon turvetuotantoalueen jälkivartioinnista siirtynyt perjantaina iltapäivällä Vapolle — Vielä ei ole tiedossa, milloin tuotanto pääsee jatkumaan alueella

Etelä-Karjalan pelastuslaitos siirsi vastuun Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen jälkivartioinnista Vapolle perjantaina iltapäivällä. Turvetuotanto Kaakkois-Suomen muilla tuotantoalueilla pyritään käynnistämään lähiaikoina.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos

Turvetuotantoalue Taipalsaaren Suurisuolla on palanut maanantaista asti. Perjantaina kaikki havaitut kytemät oli saatu sammutettua.

Vastuu maanantaista asti riehuneen Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen jälkivartioinnista on siirtynyt Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta alueen omistavalle Vapolle. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juuso Punnonen kertoo, että pelastuslaitos on päättänyt toiminnan Suursuon turvetuotantoalueella perjantaina iltapäivällä. Turvetuotantoalue on luovutettu alueen omistavalle Vapolle kello kahden aikaan perjantaina.

— Keräämme nyt oman kalustomme vain pois ja sitten pelastuslaitos poistuu alueelta.

Punnosen mukaan kaikki esiintyneet kytemät on nyt sammutettu.

— Toki suomaasto on siinä mielessä haastavaa, että siellä voi olla kytemiä, joita ei pysty heti havaitsemaan.

Alueen jälkivartiointiajaksi on sovittu seuraava kuukausi. Jälkivartioinnista vastaa Vapo.

Vapon toimitusketjupäällikkö Ilkka Laitinen kertoo, että Vapon kalustoa on käyttövalmiina alueella. Alueella on kymmenkunta säiliöperävaunua ja 30 henkilöä. Seuraavaksi aluetta kierretään kaluston kanssa.

— Kenttien kastelua, kytemien sammuttelua ja jälkiraivausta, Laitinen listaa.

Laitinen ei osaa arvioida, milloin turvetuotanto Suursuolla pääsee jatkumaan. Maanantaina syttyneen palon seurauksena muiden Kaakkois-Suomen tuotantoalueilta siirrettyä kalustoa on saatu siirrettyä takaisin lähtöpaikkoihin. Turvetuotanto on ollut pysähdyksissä kaikilla muillakin Kaakkois-Suomen tuotantoalueilla. Niillä tuotantoa pyritään jatkamaan tämän vuorokauden aikana ainakin osilla työmaista.

— Kaikki resurssit on olleet kiinni tämän palon hoitamisessa. — llkka Laitinen

Laitinen ei osaa vielä arvioida, kuinka paljon palo ja tuotantoseisahdus tulee maksamaan Vapolle.

— Selvää on edelleen, että kuusinumeroisesta summasta puhutaan. Kaikki resurssit on olleet kiinni tämän palon hoitamisessa.

Palon aiheuttajana pidetään edelleen todennäköisimmin työkoneesta lähtenyttä kipinää, joka pääsi kytemään jonkin aikaa turpeen sisällä.

— Ei ole tarkkaa tietoa, mistä kipinä on alunperin lähtenyt. Voi olla, ettei se selviä koskaan.

Alue oli tarkastettu vasta noin tuntia ennen palon syttymistä. Turpeessa kyteneestä kipinästä ei aluksi näkynyt mitään merkkejä.

— Syttymispaikka ja tuuliolot olivat epäkiitollisia palon hallitsemista ajatellen, Laitinen kertoo.

Vaikka palo on saatu sammutettua, se tulee vaikuttamaan Laitisen mukaan koko kesään.