Raskaan liikenteen kuljettajat pysäyttävät ajoneuvonsa perjantaina kello 12 — Hiljaisella hetkellä muistetaan liikenteessä loukkaantuneita ja menehtyneitä

Suomen kuljetus ja logistiikka ry vaatii teiden talvihoidon perusteellista uudistamista vastaamaan vaihtelevia ja vaativia talviolosuhteita.

Katja Juurikko

Raskaan liikenteen kuljettajat pitävät kymmenen minuutin hiljaisen hetken perjantaina kello 12.
Raskaan liikenteen kuljettajat pitävät kymmenen minuutin hiljaisen hetken perjantaina kello 12.

Kuluva talvi on vaatinut ihmishenkiä liukkaista ajokeleistä johtuen. Myös raskaan liikenteen ammattilaisia on menehtynyt onnettomuuksissa, jotka olisi voitu välttää turvallisissa tieolosuhteissa.

Suomen kuljetus ja logistiikka (SKAL) kutsuu ammatikseen tiellä liikkuvia mukaan kymmenen minuutin hiljaiseen hetkeen perjantaina 16. helmikuuta kello 12 — 12.20 välisenä aikana.

Hiljaisella hetkellä muistetaan kaikkia, jotka ovat loukkaantuneet tai menehtyneet liikenteessä sekä heidän läheisiään, ystäviään ja työtovereitaan.

Tiestön talvihoito uudistettava

Työnsä vuoksi ajavilla ovat keskimääräistä suurempi riski loukkaantua huonoissa keliolosuhteissa, sillä heillä ei yleensä ole muita vaihtoehtoja kuin olla tien päällä. Nykyisissä talvioloissa, tienpinnan lämpötilan ja kosteuden vaihdellessa, edes ammattilaisen ennakoiva ajotapa ei takaa turvallista matkaa.

SKAL vaatii tiedotteessaan tiestön talvihoidon perusteellista uudistamista vastaamaan nykyisiä vaihtelevia ja vaativia talviolosuhteita.

— Siihen tarvitaan tienhoidon toimintatapojen, laatuvaatimusten ja valvonnan muutosta. Päättäjien on tunnustettava, että tieverkko on kansalaisten liikkuvuuden ja elinkeinoelämän kannalta ensiarvoisen tärkeä väylästö, joka tarvitsee talvioloissa erityistä huomiota ja riittävää rahoitusta, edunvalvontajärjestön tiedotteessa todetaan.

Osallistu hiljaiseen hetkeen esimerkiksi näin:

Jos olet liikenteessä, varmistathan, että pystyt pysäyttämään ajoneuvon turvalliseen paikkaan muuta liikennettä häiritsemättä.

Pysäytä ajoneuvo mahdollisuuksien mukaan 10 minuutin ajaksi ajoradan ulkopuolelle esimerkiksi pysäköintialueelle.

Turvallisia paikkoja ovat: levähdysalueet, ajokaistan levennykset (ei ajokaistalla), pysäköintialueet.

Ethän tööttää, ellei se ole välttämätöntä liikenteen varoittamiseksi vauhtia hiljentäessä.

Voit osallistua myös muualla kuin liikenteessä hiljentymällä.

Luetuimmat