Partiolaiset vyöryvät Imatralle lokakuussa — Kaksipäiväisiin SM-kisoihin tulossa jopa yli 700 partiolaista

Yleisökin voi tutustua partiotoimintaan ja seurata kilpailuja lähietäisyydeltä. Yleisörasti on Linnalan koulussa. Kisakeskus on Ukonniemen stadionilla.

Minna Mäkinen

Jahas, mihin suuntaan pitäisi mennä? Kuva on Savikannan koululla pidetyistä partiokisoista vuodelta 2017. Kuvassa  Arno Pitkonen viittilöi suuntaa, Neea Suikkanen, Aarni Pitkonen ja vartionjohtaja Olli Ahvo pohtivat.
Jahas, mihin suuntaan pitäisi mennä? Kuva on Savikannan koululla pidetyistä partiokisoista vuodelta 2017. Kuvassa Arno Pitkonen viittilöi suuntaa, Neea Suikkanen, Aarni Pitkonen ja vartionjohtaja Olli Ahvo pohtivat.

Partiolaisten SM-kilpailut järjestetään Imatralla 5.–6. lokakuuta.

Kyseessä ovat yhdet suurimmista partiotaitokilpailuista Suomessa vuosikymmeniin.

Kilpailuihin on ilmoittautunut mukaan 106 joukkuetta. Kilpailijat, vieraat ja kisoja järjestävät vapaaehtoiset mukaan lukien tapahtuma kerää Imatralle yli 700 osallistujaa.

Järjestelyistä vastaa Etelä-Karjalan Partiolaiset.

20 kilometriä, 20 rastia

Kilpailijat kulkevat viikonlopun aikana keskimäärin 20 kilometrin mittaisen reitin, jonka varrella on parikymmentä erilaista tehtävärastia.

Tehtävärasteilla testataan joukkueiden retkeily- ja kädentaitoja, erilaisia arjen taitoja ja muun muassa luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Myös ympäristö ja yhteiskunta kuuluvat rastien aihepiiriin.

Yleisökin pääsee seuraamaan kisoja lähietäisyydeltä. Kaikille avoin yleisörasti on Linnalan koululla.

Kisakeskus on puolestaan Ukonniemen stadionilla. SM-kisojen pääyhteistyökumppani on Imatran kaupunki.

— Partiolaiset ymmärtävät, mitä tarkoittaa elää ja hengittää luonnosta. On erityisen mieluisaa saada teidät kylään tänne Imatralle, Saimaan ja Vuoksen maisemiin, kommentoi Imatran kaupunginjohtaja Kai Roslakka partiolaisten tiedotteessa.